Karhun hetki

Markku Pirttimaa on tehnyt valokuvakirjan karhusta, ja maisemista: Karhun hetki = The hour of the bear (Mäntykustannus, 2011; ISBN 978-952-5712-92-6). Kirjan kaikki tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi, mikä tekee tästä mainion lahjakirjan myös ulkomaiden suuntaan.

Karhun lisäksi kirjassa kerrotaan muistakin metsän eläimistä, mutta karhu on selvästi pääosassa. Ja hienoja karhukuvia Pirttimaa on ottanut. Tosin tekstissä taitaa jäädä kertomatta, miten kuvat on loppujen lopuksi otettu - piilokojusta syötin tai haaskan avulla olettaisin.

Karhu tuodaan kirjassa esiin melko lailla ihannoiden. Kovin yksinkertaistahan luonnon dynamiikka ei ole.

Esimerkkinä mainittakoon, että kun suurpetojen kannat ovat nopeasti kasvaneet Suomessa on samalla käymässä kalpaten metsäpeuralle, jotka suurpedot kovasti kurittavat nykyään. Toivottavasti jonkinlainen tasapaino saadaan aikaan.

Mutta tämä kirja on joka tapauksessa hieno työnäyte Pirttimaalta, ensiluokkaista työtä, ja ehkä paradoksaalista oli se että melkeinpä eniten pidin maisemakuvista, niistä joissa karhua tai muita eläimiä ei näkyvissä ollut.

Metsäpeura - Rangifer tarandus fennicus

Lauri Kontron teksti ja Antti Leinosen valokuvat, niistä syntyy hieno luontokirja: Metsäpeura - Rangifer tarandus fennicus (Maahenki, 2011; ISBN 978-952-5870-29-9). Kirja on perusteos metsäpeurasta, sen historiasta, käyttäytymisesta ja suojelusta.

Metsäpeura eli suomenpeura, Rangifer tarandus fennicus, on melko tuntematon eläin, paljon tuntemattomampi kuin puolikesy serkkunsa poro. Metsäpeura elää enää vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa, mutta aikoinaan sen levinneisyys on ollut hyvin laaja kautta Euroopan.

Metsäpeuran tulevaisuus on kaikkea muuta kuin varma suurpetojen määrän voimakkaan kasvun takia, erityisesti suden ja ilveksen. Suojeleminen ei ole helppoa, mutta tämä kirja jos mikä kertoo miten toimeen voitaisiin tarttua, jotta tämä ihmeellinen eläin saataisiin säilymään Suomen luonnossa.

Kirjan valokuvat ovat komeita, ja teksti asiantuntevaa ja selkeää, sellaista jota mielellään lukee uutta oppiakseen. Metsäpeura on selviytynyt jääkausista, mutta selviääkö se nykyajan Suomesta?

Metsän sylissä

Mikä tämä kirja oikein on? Onko kyse valokuvataiteesta, onko tämä kaunokirjallisuutta vai onko tässä kyse luonnonkuvauksesta, metsästä? Kovasti mietityttää tämä kirja Metsän sylissä (Kirjapaja, 2009; ISBN 978-951-607-864-2), jossa runot on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen ja valokuvat ottanut Hannu Hautala.

Mutta komea kirja tämä joka tapauksessa on. Ehkä eniten ihastelin valokuvia, ja erityisesti sitä että mukana oli maisemia joita katseli ihmeissään, sellaisia joissa maisema on itsenään, ilman turhia erikoisefektejä, juuri sellaisena kuin sen tapaa metsässä kulkiessaan.

Mukana on komeita lintuvalokuvia ja kuvia muista metsän elävistä, mutta kaikista eniten pidin maisemista joissa ei ollut mitään sen kummallisempaa, ja samalla niissä oli kaikki.

Runot, ne olivat ihan hyvää työtä, mutta kyllä teos mielestäni on enemmän luontovalokuvausta kuin kaunokirjallisuutta. Eräs luontovalokuvaaja totesi taannoin, että hän ei oikein tiedä mitä valokuvakirjoihinsa kirjoittaisi, koska ei hän ole kirjailija vaan valokuvaaja, ja kuvassa on kaikki.

Pikku-Kulta ja Tähtikarhu - 12 vuodenaikoihin liittyvää satua

Satuja eläimistä ja luonnosta, sellaisia löytyy pienestä kirjasta Pikku-Kulta ja Tähtikarhu - 12 vuodenaikoihin liittyvää satua (Mäntykustannus, 2011; ISBN 978-952-5712-71-1). Tekstin on kirjoittanut Inkeri Karvonen ja kuvituksen tehnyt Kati Vuorento. Teos sopii luettavaksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa, juuri sopivan pituisia tarinoita iltasaduiksi.

Sadun tekeminen on vaikeaa, siitä ei pääse mihinkään, ja pikkaisen kankeita jotkut kirjan saduista ovat. Mutta kyllä niitä kelpaa lukea, ja kuvitus on aivan ensiluokkaista, hienoa työtä.

Kirja kertoo Suomen luonnosta, vuodenajoista, eläimistä, kasveista, kivistä, mukavalla tavalla tarinoiden, joskus ehkä vähän saarnatenkin, muttei kuitenkaan niin että lasten kiinnostus hirveästi herpaantuisi. Mukava tuttavuus kirjaksi!

Lasten suusta

Ninni Sandelius on koonnut Apu-lehdessä ilmestyneitä lasten sutkautuksia ja oivalluksia kirjaksi: Lasten suusta (Helsinki-kirjat, 2012; ISBN 978-952-5989-00-7). Lehdessä yli 30 vuotta ilmestynyt Lasten suusta -palsta kertoo sekä maailman muuttumisesta että pysymisestä samana. Kekkosen ajasta on siirrytty googlaamiseen.

Otetaanpa näyte vuodelta 1983:

Pikkuveli luki iltarukousta ja sanoi lopuksi:

— Kiitos, Jumala, kun et luonut lehmälle siipiä.

Äiti ihmetteli, miksi pikkuveljeni sellaista kiitteli.

— No kun eilen lintu kakki mun päähäni.

Ja sitten tuoreempi, vuodelta 2010:

Kummityttärelläni on kaksivuotias Daniel-poika ja koira nimeltä Milla. Eräänä päivänä Daniel ei löytänyt koiraa mistään ja sanoi vanhemmilleen:

— Milla hävisi, googleta se.

Niin, monet asiat ovat melko lailla ajattomia, ja toisissa taas on ajan patinaa (vuodelta 1983):

Viiden lapsen äiti sanoi tavaratalon hissin kuljettajalle, että lastenosastolle kiitos. Silloin nuorimmainen nykäisi äitiään hihasta ja sanoi:

— Eikö meitä ole jo tarpeeksi?