Valoisa huone

Ranskalainen sosiologi Roland Barthes julkaisi teoksen La Chambre Claire vuonna 1980, ja sen suomensivat Martti Lintunen, Esa Sironen ja Leevi Lehto vuonna 1985 nimellä Valoisa huone (Kansankulttuuri Oy). Teos lienee tunnetuin englanninkieliseltä nimeltään, Camera Lucida.

Barthesin Valoisa huone pohtii valokuvaa sen kohteen ja sen katselijan näkökulmasta, ei valokuvaajan. Tämä pieni kirjanen on kiehtova johdatus omaperäiseen tapaan katsoa ja kokea valokuvia, ehkäpä sellaiseen tapaan joka visuaalisen informaation kyllästämässä yhteiskunnassa on käymässä yhä harvinaisemmaksi - pohdiskelevaan, mietiskelevään, persoonalliseen lähestymistapaan.

Barthesin mukaan valokuvan katsomiseen liittyy kahdenlaista motivaatiota: studium, yleinen kiinnostus vailla erityistä akuuttisuutta, ja punctum, valokuvan se sattuma joka pistää katsojaa, siis pysäyttää ja pakottaa katsomaan kuvaa intensiivisemmin.

Barthes toteaa, että monet valokuvat jäävät katseen edessä elottomiksi, ne herättävät vain yleistä, kohteliasta kiinnostusta. Barthes toteaa, että pohjimmiltaan valokuvaus on kumouksellista "silloin kun se on ajatuksiinsa vaipunutta, ajattelevaa".

Mutta punctum, se on vaikeasti selitettävää: "Punctumin havaitsemisessa ei ole apua minkäänlaisesta analyysistä [...] riittää että se on siinä sivulla ja näen sen." Usein kyseessä on kuvan yksityiskohta, mutta sillä on laajentumiskykyä, tai se voi "yksityiskohtana" pysyen täyttää koko kuvan.

Barthes vertaa piston aiheuttavia valokuvia haikuun: "Sillä haikun merkkikieltä ei liioin voi kehittää; siinä on jo kaikki, eikä se luo halua tai edes mahdollisuutta retoriseen kehittelyyn."

Yhteenveto: Erinomainen, omaperäinen, pysähdyttävä puheenvuoro valokuvan perimmäisestä merkityksestä. Teos ei helposti avaudu, ja vaatii luultavasti useita lukukertoja.

Miksi länsimaat ovat niskan päällä - tällä hetkellä

Ian Morris tekee historiasta ymmärrettävää suuressa mittakaavassa. Teos Why the West Rules--for Now: The Patterns of History, and What They Reveal About the Future on järkäle, mutta mukava lukea laajuudestaan huolimatta.

Itä vs. Länsi - ottaako kukaan koskaan tästä asiasta selvää? Ehkä ei, mutta Morris ainakin auttaa ymmärtää asioita syvällisemmin, ihmiskunnan historian kulkua suurena kokonaisuutena jossa sekä maantieteellä että kulttuurilla on ollut merkitystä.

Morrisin kirjaa voi pitää kymmenien tutkimusalojen synteesinä, eikä hän pyri sen vähempään kuin selittämään ihmiskunnan tähänastisen kehityshistorian apinaihmisestä alkaen, päätyen tämän hetken kansainväliseen valtapolitiikkaan.

Ja pyrkiipä Morris myös ennustamaan, miten jatkossa tulee käymään. Nouseeko Itä ja onko Länsi menettänyt asemansa vuoteen 2100 mennessä?

Joka tapauksessa kulttuurinen edistyminen tuo mukanaan tuhon siemenet, kerta kerran jälkeen. Tässä voisi viitata taolaisuuden perusajatuksiin, joihin kuuluu että heikkous muuttui vahvuudeksi ja pienuus suuruudeksi.

Kunkin aikakauden vahva keskus sortuu kehityksensä tuottamien ennakoimattomien vaikutusten alle, usein vieläpä niin että periferiassa toimineet tahot ottavat oivallukset omikseen. Uudet toimijat ovat ketteriä, koska niillä ei ole painolastina saavutettua asemaa, ja siten ne hyödyntävät toimintatapoja tehokkaammin. Lopulta vallan painopiste siirtyy uuteen paikkaan, ja kierto alkaa alusta uudelleen.

Tämä on iso kirja, monessa mielessä, mutta aihepiirin huomioiden ei tämä kirja juuri lyhyempikään voisi olla. Historiallinen saavutus!

Peippo vei

Heli Laaksosen runokokoelma Peippo vei saa hämmästymään, nauramaan, näkemään kipeitä asioita myötävalossa. Enpä ole moista ennen lukenut - pidin tästä!

Laaksosen murrerunot ovat kekseliäitä ja sanankäytöltään omaperäisen hauskoja. Kaiken lisäksi teemat ovat sekä arkisia että syvällisiä, pureutuen hyvinkin kipeisiin aiheisiin.

Murre saa tekstin aukeamaan hitaasti, viipeellä, joten oivallus tulee ikään kuin nautinnollisen odotuksen jälkeen, kuin valokuva johon on piilotettuna vasta vähän ajan kuluttua löytyvä juju. Murre myös keventää vaikeidenkin teemojen käsittelyä, tuo asiat arkeen ja ihmistä lähelle.

Aivan erinomaista!

Mutta voisiko nämä runot kääntää toiselle kielelle? Luulenpa ettei - mikä on harmi sillä niin suurenmoisia ne ovat.

Botswanan iloiset rouvat / Onni ja siniset kengät

Alexander McCall Smithin teokset Botswanan iloiset rouvat ja Onni ja siniset kengät (suom. Jaakko Kankaanpää) jatkavat Mma Ramotswen tarinaa. Kirjastossa nämä on luokiteltu jännitys-kategoriaan, mutta kovin paljon jännitystä kirjoista ei löydy, suunnilleen on kyse semmoisesta että joku ajaa autolla polkupyöräilijän kumoon tai siihen suuntaan.

Kirjasarja jaksaa kiehtoa, vaikka jonkin verran toistoa alkaa tässä vaiheessa sarjaa jo ilmetä. Kirjojen maailma tuntuu ajattomalta - Botswanassa aika tuntuu pysähtyneen tai ainakin etenevän toisin kuin länsimaissa.

Ajattomuus kävi ilmi siitäkin, että luin ensin pitkän pätkän myöhemmin ilmestynyttä teosta Onni ja siniset kengät ennen kuin kävi ilmi, että Botswanan iloiset rouvat esittelee uusia henkilöhahmoja eli siis kannattaa lukea ensin.

Smith pystyy yhä edelleen syventämään henkilöhahmojaan, vaikka jonkin verran toistoa ilmeneekin. Kannattaa varmaankin pitää jonkin verran väliä kirjojen lukemisen välillä, että ehtii unohtaa enimmät ja siten tarina tuntuu taas tuoreelta.

Kirjojen teemat ovat universaaleja, kuten kysymys siitä mitä sukulaisuus tarkoittaa, mitä kansakunta merkitsee ja miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa. Smith on realistinen optimisti ja tarttuu kipeisiin aiheisiin elämänmyönteisesti, etsien arkipäivän - afrikkalaista? - filosofiaa joka kumpuaa elämisestä juuri tässä hetkessä.

Ja vaikka kuolleen isän hautapaikan muisteleminen voi särkeä sydämen, voi onni löytyä yksinkertaisesti, vaikkapa uusista sinisistä kengistä.

Luovia kuvausprojekteja

Chris Gatcumin kirja Kehity kuvaajana - 52 luovaa kuvausprojektia (WSOYpro, 2010) tarjoaa sekatavarakaupan tyylisen kokoelman erikoisia lähestymistapoja valokuvaukseen. Itse en kirjasta kovin paljon uutta löytänyt, mutta voihan näistä ideoista joskus vielä iloa olla.

Kuvausprojektit menevät laidasta laitaan. Joissakin on kyse kuvien jälkikäsittelystä (esimerkiksi HDR), toisissa eksoottisten välineiden käytöstä (esimerkiksi lelukamerat). Mukana on niin yökuvausta kuin studiossa työskentelyä. Pätevästi kerrottuna, mutta vähän liian värikylläisesti kuorrutettuna omaan makuuni.