Jääkö tutkijalle aikaa tehdä tutkimusta?

Olen aika ajoin mietiskellyt tutkimuksen tehokkuuden teemaa, mutta en ole kunnolla saanut asiaa itselleni selvitettyä. Löysin aiheeseen liittyvän viime kesäisen kirjoitelman sähköpostieni uumenista ja editoin sitä selkeämmäksi. Ehkäpä tässä jotain järkeä on.

Ajatuksia herätti kesällä Jyrki Kontion kirjoitus (Helsingin Sanomat 12.6.2009) innovaatioyliopiston johtamisesta: "Resurssit tulisi kohdistaa professoreille, joilla on todelliset edellytykset viedä Aalto-yliopisto maailman huipulle."

Parhaisiin kykyihin panostaminen on tärkeää. Mutta samalla täytyy taata se, että tutkijalle jää riittävästi aikaa tehdä tutkimusta.

Jotta tutkimus olisi tuloksekasta, pitää tekijöille antaa vapaus keksiä, löytää ja luoda. Uskon, että tulevaisuudessa vahvoja ovat yhteiskunnat, joissa panostetaan aikaan. Osaajien tulee voida keskittyä varsinaiseen tekemiseen nyky-yhteiskunnassa yhä tyypillisemmän näennäistekemisen sijaan.

* * *

Nopeassa maailmassa on mahdotonta ennustaa tulevaisuuden innovaatioita. Jos tutkimus ja tuotekehitys yritetään kahlita ennalta määriteltyihin siiloihin, suljetaan ovet nopeilta poikkitieteellisiltä oivalluksilta.

Tieteellisen tutkimuksen pohjalta voi syntyä se osaaminen ja ymmärrys, jota tarvitaan yrityksissä ja julkisessa hallinnossa kehitettäviin innovaatioihin ja merkittäviin uudistuksiin.

Suomalaista tutkimusjärjestelmää leimaa lokeroituminen. Toiminta on pirstoutunut irrallisiin pesäkkeisiin, jotka eivät hyödynnä toistensa osaamista. Meillä on rakennettu siiloja monella eri tasolla, tiede- ja tutkimusalojen lisäksi muun muassa sektoritutkimusjärjestelmässä.

Tutkimusjärjestelmässä tulisi päästä irti uoma-ajattelusta. Tulevaisuudessa toimitaan avoimessa innovaatiojärjestelmässä, jossa oivallusten tielle ei ole pystytetty karsinoita.

Asiaa on käsitellyt oivaltavasti Henry Chesbrough teoksessa "Open Innovation" (Harvard Business School Press, 2003). Esimerkiksi Nokia on lähtenyt hyödyntämään avoimen innovaation mahdollisuuksia.

* * *

Innovaation merkki on se, ettei sitä voi etukäteen ennustaa. Toimenpiteet joilla pyritään etukäteen tunnistamaan läpimurtosovellukset ovat vanhentuneita ennen käynnistymistään. Jos läpimurtoja tulee, ne tulevat usein kehitystyön ennalta arvaamattomista sivupoluista.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tutkimusalueita tulisi kannustaa yhteistyöhön keräämällä niiden tietopääomaa hyödynnettäväksi koko yhteiskunnassa. Osaamista ja tutkimustietoa tulisi tarjota avoimesti hyödynnettäväksi päätöksentekijöille, tutkijoille, suurelle yleisölle ja yrityksille.

Selvitysmies Jorma Rantanen ehdottaa sektoritutkimuksen rakenneuudistuksista 20.5.2009 julkistetussa väliraportissa seuraavaa: "Tehostetaan kansallisten tietovarantojen talteenottoa, organisointia ja käytettävyyttä siten, että aineistoja voidaan toisten sektoreiden ja yliopistojen toimesta tutkia myös etäkäyttöisesti."

Ehdotuksen toteuttaminen onnistuu avoimen tietoteknisen infrastruktuurin avulla. Tietotekniikka nostaa tutkimuksen tuottavuutta ja poistaa raja-aitoja tutkimusalueiden väliltä. Yhteinen tietotekninen infrastruktuuri mahdollistaa osaamisen kumuloimisen, hyödyntämisen ja yhteensovittamisen.

* * *

Pääsy tutkimusaineistoihin on nykyään hankalaa, jopa mahdotonta. Kahlitsevan sektori- ja arvoketjuajattelun sijaan julkisen tutkimuksen tulosten tulisi olla avoimesti kaikkien hyödynnettävissä.

Fiksusti tietotekniikkaa soveltamalla päästään parempaan tuottavuuteen ja luovaan ajatteluun. Esimerkkejä paremmasta on nähtävissä, muun muassa karttatiedon avaamisessa kaikkien kansalaisten käyttöön.

Ollakseen houkutteleva tutkimuskumppani Suomen on avattava osaamistaan ja purettava nurkkakuntaisuuttaan, muun muassa eurooppalaisen INSPIRE-direktiivin toteuttamiseksi. Tarttumalla toimeen meillä on mahdollisuus merkittävästi parantaa kansallisen osaamispääomamme arvoa.

* * *

Avoimeen innovaatiojärjestelmään on vielä pitkä matka. Emme saa kahlita innovaatiota edeltä käsin määriteltyihin uomiin. Meidän tulee panostaa avoimeen yhteistyöhön ja raja-aitojen rikkomiseen. Toimeen on tartuttava heti.

Nokian ongelma: paina, avaa ja tähti

Ummikolla Nokian käynnykän käyttö tökkää näppäinlukon avaamiseen. Mitä tarkoittaa "Paina Avaa ja *"?

Itselläni on ollut tähän mennessä lähinnä Nokian kännyköitä (8100, 6800, 9500, 9300, E90), joten niiden käyttö on tuttua. Mutta en voi väittää että käyttö onnistuisi ongelmitta. Jos taas et ole nokialaista aiemmin käyttänyt, edessä on monta ongelmatilannetta.

Vuosia sitten käytin jonkin verran Panasonicin puhelinta, joka tuntui helpommalta kuin silloinen Nokia. Aika ajoin kokeilen muiden valmistajien kännyköitä, esimerkiksi Samsungia. Käytettävyydessä ne tuntuvat olevan jatkuvasti Nokiaa edellä.

Nyt Nokia panostaa käyttöliittymänsä uudistamiseen tosissaan ja julkisti ehdotuksen Symbian-käyttöjärjestelmän seuraavasta versiosta (Symbian^4). Järjestelmän on tarkoitus tulla älypuhelimiin vuoden 2011 alkupuolella.

Uudistuksiin kuuluu muun muassa käyttäjille näytettävien valintaruutujen minimointi, mikä on erinomaisen tervetullutta. Samalla voisi pyrkiä eroon nykyisin järjestelmän kummallisuuksista ja monimutkaisuuksista.

E90:ssä joitakin asioita - esimerkiksi sähköpostitunnuksen salasanaa - saa tosissaan metsästää asetusten sokkeloista. Puhumattakaan sellaisista lapsuksista kuin valintaruudusta, jossa kysymyksenä on "Perutetaanko viestin poisto?" ja vaihtoehtoina on "Peruuta" ja "OK".

Nokian näppäinlukon käsittämätön ohje "Paina Avaa ja *" on esimerkki niistä sokeista pisteistä joita Nokialla on käytettävyyden suhteen. Aikoinaan kännyköiden käyttäjäkunta oli insinöörihenkistä ja tietotekniika kummallisuudet jokapäiväistä, mutta nykyään ei enää näin tarvitse olla.

Jos kerran Microsoft sai Windowsin jotakuinkin ymmärrettävälle tolalle, miksei sama onnistuisi Nokialla kännyköissä?

Toki on niin, että melkein asiaan kuin asiaan voi tottua, jos on pakko, mutta nykypäivänä Nokia ei ole enää ainoa vaihtoehto, ei luultavasti edes se ensimmäinen mieleen tuleva.

Ekotehokkaasta tietotekniikasta suomalainen menestystarina

Vuoden 2009 lopulla Suomen tiede ja tutkimus sai vähemmän mairittelevaa palautetta. Suomen Akatemian 10.11.2009 julkistamassa raportissa Suomen tieteen tila ja taso 2009 todetaan: "perusedellytykset korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen harjoittamiselle suomalaisissa yliopistoissa eivät ole pysyneet kunnossa".

Työ- ja elinkeinoministeriön 28.10.2009 julkistamassa Suomen innovaatiojärjestelmän kansainvälisessä arvioinnissa kritisoidaan Suomen jähmettynyttä ja siiloutunutta toimintamallia. Nykyiset organisaatioiden ja tutkimusalojen kahlitsevat raja-aidat pitää purkaa ja katsoa tulevaisuutta kansainvälisestä huippuosaamisen näkökulmasta.

Asiaa valaisee Euroopan yhteisöjen komission 5.3.2009 julkaistu tiedonanto "Tieto- ja viestintätekniikka tieteen palveluksessa". Komission kehottaa EU:n jäsenvaltioita ja tiedeyhteisöjä tehostamaan ja koordinoimaan toimintaansa niin, että maailmanluokan tietotekniset infrastruktuurit (niin sanotut e-infrastruktuurit) voivat tasoittaa tietä vuosisatamme uusille tieteellisille läpimurroille.

Tietotekniikkaa hyödyntävät uudet tutkimusmenetelmät ovat mullistamassa tutkimuksen samalla tavoin kuin tieteen renessanssi 1300-luvulta alkaen. Tällöin syntyi nykyaikaisen tieteen perusta. Luonnon ilmiöitä pyrittiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti matemaattisin keinoin.

Komission tiedonannossa sanotaan: "Kun voimme skaalata kokeita ennennäkemättömille tasoille hyvin pienten, hyvin suurten ja hyvin monimutkaisten asioiden selvittämiseksi, olemme astumassa tieteen uuteen renessanssiin." On tartuttava toimeen, jotta Eurooppa pystyy säilyttämään kilpailukykynsä ja vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Tämä pätee erityisen hyvin pieniin EU:n jäsenvaltioihin kuten Suomeen.

Tutkimusinfrastruktuureiden tarve on todettu pääministeri Matti Vanhasen johtamassa Tiede- ja teknologianeuvostossa (nykyisin Tutkimus- ja innovaationeuvosto), joka ehdotti tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen 55 miljoonan euron tasokorotusta vuoteen 2011 mennessä. Lupaus on jäänyt lunastamatta.

Pienenä maana Suomi ei pysty yksinään luomaan kaikkea tarvitsemaansa osaamista. Pystymme tarjoamaan Euroopalle houkuttelevia yhteistyömahdollisuuksia vahvan tietotekniikan osaamisen ansiosta. Vastineeksi saamme käyttöömme sellaista huippuosaamista, jota Suomen yhteiskunta ja yrityselämä kipeästi tarvitsee, esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän ja energiatehokkuuden kehittämiseksi.

Sitä mukaa kun niin sanotun e-infrastruktuurin merkitys kasvaa Euroopassa, kasvaa Suomen houkuttelevuus yhteistyökumppanina. Meillä on jo nyt merkittävä rooli kansainvälisen tutkimusympäristön tietoteknisten ratkaisujen toteuttamisessa, mutta mahdollisuuksia on paljon suurempaan.

Kilpailuedun tarjoaa myös maantieteellinen sijaintimme. Suomi on Helsingin ja Kajaanin välisellä vyöhykkeellä optimaalisesti sijoittunut ajatellen isojen IT-konesalien jäähdytystä. Voimme hyödyntää ulkoilmaa niin sanotussa vapaajäähdytyksessä. Suomen houkuttelevuudesta tarjoaa esimerkin Google, joka rakentaa isoa konesalikompleksia entiseen Summan paperitehtaaseen Haminaan.

Suomen on kilpailtava kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien isännöinnistä. Ekotehokkaiden konesalien rakentaminen mahdollistaa kansainvälisten infrastruktuurien tietotekniikkatoimintojen sijoittautumisen Suomeen. Samalla kehitetään kotimaista energia-alan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä tuetaan alueen yritystoimintaa. Yhteistyössä voimme rakentaa kestävän kehityksen teknologiasta ja palveluista uuden suomalaisen menestystekijän.

Pitkäaikaistallennusta pätkä-IT:llä

Miten digitaalisia aineistoja voi saada säilymään, kun tietotekniikka muuttuu koko ajan eikä mihinkään voi luottaa?

Itse kullakin on tästä kokemuksia. Aikoinaan hävitin diplomityöni kovalevyltä, kun saadessani uuden kovalevyn tietokoneeseeni alustin vanhan enkä sitä uutta joka piti. (Kovalevyt olivat lähes samanlaisia tyyppinimeltään.)

Onneksi dokumentit löytyivät disketiltä, jonne ne olin sattumalta kopioinut. Mutta nykyään en pysty diplomityötä enää avaamaan, sillä kirjoitin sen Microsoft Word 5.0:lla, jota modernimpi MS Office ei osaa avata. Muilla ohjelmistoilla avattaessa tulee dokumentin fonteista puuroa matemaattisten kaavojen ja muun perustekstistä poikkeavan notaation osalta.

* * *

Opetusministeriön hallinnonalan tietohallintostrategiassa 2006–2015 todetaan, että tarkastelujaksolla edellytetään linjauksia pitkäaikaistallennuksessa ja sähköisessä arkistoinnissa. Mutta mitä tämä tarkkaan ottaen tarkoittaa?

Otetaan esimerkiksi opinnäytteen kaltainen dokumentti. Pystytäänkö se avaamaan viiden tai 25 vuoden kuluttua? Entä miten se saadaan luotettavasti kopioitua tallennusvälineeltä toiselle? Ja voidaanko se löytää muiden dokumenttien joukosta kun muistikuvat tallennuspaikasta ja dokumentin nimestä haalistuvat? Ja entä kuka ratkaisee, mikä dokumentti kannattaa tallentaa ja mikä ei?

Kansalliskirjasto (yhtenä esimerkkinä) on ilmaissut huolensa digitalisoitumisen mukanaan tulevasta haasteesta vuosia sitten. Suomessa ollaan nyt saamassa aikaan pysyviä rakenteita, mutta niiden rahoitus ja toimintakyky pitää varmistaa. Ja ennen kaikkea pitää pystyä varmistamaan, että pitkäaikaistallennuksessa olennainen pitkäaikaisuus saadaan sovitettua yhteen tietoteknisten realiteettien – kuten lyhytaikaisuuden – kanssa.

* * *

Miten hoidetaan digitaalisen aineiston pitkäaikaistallennus?

Standardointi on merkittävä pitkäaikaistallennuksen osa-alue, mutta ikävä kyllä standardi on vasta edellytys, ei ratkaisu pitkäaikaistallennuksen hoitamiselle. Ja standardi aiheuttaa omia ongelmia, koska se väistämättä rajaa pois joitakin lähdeaineiston ominaisuuksia, ei mukaudu nopeasti uusiin tarpeisiin ja voi olla monitulkintainen siinä vaiheessa kun pitäisi käsitellä isoa määrää reaalimaailman dataa.

Open access -periaate on merkittävä tekijä pitkäaikaistallennuksessa. Mitä enemmän aineistoihin liittyy käyttöoikeuksia ja rajoituksia, sitä enemmän joudutaan tekemään työtä sopimusten ylläpitämisessä ja päivittämisessä. Organisaatiot muuttuvat, lainsäädäntö muuttuu, ihmiset vaihtavat työpaikkaa (ja hiippakuntaa). Käyttöoikeuksien selvittelystä voi pahimmassa tapauksessa tulla soppa, joka työllistää liudan toimistohenkilökuntaa ja lakimiehiä.

Kehitteillä on ohjelmistoja, joiden luvataan tarjoavan mahdollisuudet pitkäaikaissäilytykseen, mutta tässä yhteydessä kannattaa miettiä ohjelmistojen elinkaaria. Onko ratkaisua lupaava ohjelmisto käyttökelpoinen tai tuettu enää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?

Ratkaisua haettaessa kannattaa huomioida myös organisaatioiden elinkaaret. Ajatellaan vaikkapa IT-firmojen kohtaloa viime vuosina. Ratkaisujen tarjoajat tulevat ja menevät.

Aikoinaan oli firma nimeltä KT-Tietokeskus, josta tuli Novo Group, josta tuli WM-data, josta tuli Logica CMG. Mikä lienee tilanne taas vuoden-parin kuluttua? Ja tämä oli vain yksi tyypillinen esimerkki.

* * *

Tähän loppuun pitäisi keksiä viisasta sanottavaa. Mutta koska en asiasta paljon ymmärrä ja se vähäkin herättää lähinnä kysymyksiä, jääköön viisauden esittäminen lukijalle. Osaatko auttaa pitkäaikaistallennuksen ongelmien ratkaisemisessa? Onko IT:n aikakaudella mahdollista säilyttää tietoa luotettavasti pidempään kuin muutamia vuosia?

* * *

PS. Tärkeä juttu: jos et ole vielä auttanut Haitin maanjäristyksen uhreja, tee se nyt.

Mitä oikein on kokonaisarkkitehtuuri?

Kokonaisarkkitehtuuri (Enterprise Architecture) pyrkii siihen, että tieto kulkee kitkattomasti oikeita polkuja oikeaan aikaan oikeille henkilöille. Parhaassa tapauksessa tieto ehkä jalostuukin matkalla.

Kokonaisarkkitehtuurilla ei tarkoiteta vain yhteensopivia tietoteknisiä järjestelmiä vaan myös sitä, että järjestelmiä käyttävien ihmisten toimintatavat ovat yhteensopivia. Toisin sanoen on sovittu yhteistä toimintatavoista ja osataan hyödyntää järjestelmiä sujuvasti.

* * *

Parhaimmillaan kokonaisarkkitehtuuri kaventaa toiminnan ja teknisen kehittämisen välistä kuilua. Pyörää ei keksitä uudestaan, sisäiset järjestelmät toimivat keskenään, ja tiedetään miten toiminta tulee kehittymään.

IT-ympäristön kehittäminen on haastavaa useimmille organisaatioille. Kokonaisarkkitehtuurin kaltainen suunnittelukehys, vaikka vain hyvin karkealla tasolla hahmoteltuna, parantaa toiminnan suunnitelmallisuutta. Kun kehitämme uutta teknologiaa, on hyvä tietää miten sitä tullaan käyttämään palveluiden tuottamisessa.

Kuten korkean abstraktiotason asioissa yleensäkin, kokonaisarkkitehtuuriin löytyy paljon näkökulmia. Homma ei ole mikään läpihuutojuttu. Moni kompastuskivi löytyy käsikirjoista ja konsulttien esityksistä vain rivien välistä lukemalla - tai sitten asiaa itse käytännössä tekemällä ja haastattelemalla konkareita.

* * *

Suomessa kokonaisarkkitehtuuri löi käsitteenä läpi viimeistään siinä vaiheessa, kun ValtIT-hanke perustettiin. Hankkeen esittelysivuilla todetaan: "... tavoitteena on luoda kokonaisarkkitehtuuri toiminnan ja tietojärjestelmien kehittämisen ohjausvälineeksi kaikilla valtionhallinnon tasoilla. Lisäksi tavoitteena on suunnitella ja ottaa käyttöön toimintamalli arkkitehtuurin ylläpitämiseksi ja arkkitehtuurikuvausten hyödyntämiseksi kehityshankkeiden ohjauksessa ja järjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa."

Melkoista byrokratiatekstiä. Mutta taustalla on aiheellinen huoli julkishallinnon tietoteknisten ratkaisujen kestävyydestä ja tehokkuudesta. Erityisen olennainen on huoli yhteentoimivuudesta, jonka ei voi sanoa oleva hyvällä tolalla. Vain kehittämällä toistensa kanssa yhteensopivia ratkaisuja voi valtionhallinnon tietotekniikan katsoa olevan kestävällä pohjalla.

* * *

Kokonaisarkkitehtuuri kytkeytyy työn organisointiin kaikilla tasoilla strategisesta suunnittelusta päivittäiseen työhön. Karkeimmalla abstraktiotasolla täytyy päättää, mitä yritys tietotekniikalla haluaa saada aikaan. Tätä IT-johtamisen tasoa tukevat kokonaisarkkitehtuuri (EA, Enterprise Architecture) ja palvelutuotanto (ITSM, IT Service Management).

Ylimmällä IT-johtamisen tasolla (IT Governance) määritetään organisaation rakenne sekä prosessit joilla vaihdetaan tietoa eri toiminnoista ja järjestelmistä. Alimmalla tasolla kehitetään ja tuotetaan palveluja, johon liittyy sovellusten, tiedon ja infrastruktuurin hallinta.

* * *

Netistä löytyy runsain mitoin materiaalia kokonaisarkkitehtuuriin liittyen. TOGAF-standardi on yksi tapa hallita asiaa, mutta vähänkin pienemmällä organisaatiolle täydessä laajuudessaan ylimitoitettu toimintamalli.

Vuodelta 2001 peräisin oleva A Practical Guide to Federal Enterprise Architecture (CIO Council) on tiivis esitys aiheeseen. Rivien välistä on luettavissa myös tiukkapipoisen kokonaisarkkitehtuurin potentiaalinen ongelma: kangistuminen kaavoihin niin että unohdetaan asiakkaat ja kehitystarpeet.

Ketterästä EA-toimintamallista löytyy näkökulma dokumentista Agile Enterprise Architecture. Ketterässä lähestymistavassa korostetaan iteratiivisuutta, käytännön toimiin tarttumista ja ihmisiin keskittymistä - juuri niitä asioita jotka perinteisessä kokonaisarkkitehtuurissa ovat kompastuskiviä.