Joku blogistanian tarkkasilmäisistä lukijoista vihjaisi tästä kirjasta, jossa puhutaan ihmisen kyvystä löytää selityksiä asioille ja ajautua ihan kummallisiin uskomuksiin ja tulkintoihin. Richard Wiseman tietää mistä puhuu, ja osaa myös kirjoittaa: Yliluonnollinen ilmiö - totuus on jossain sisällämme (Atena, 2012; suom. Tuija Tuomaala; ISBN 978-951-796-817-1).
Wiseman toimi ensin ammattitaikurina ennen kuin kiinnostui psykologiasta niin että lopulta väitteli aiheesta. Nykyisin hän toimii psykologian professorina ja on tullut varsin tunnetuksi pyrkiessään ymmärtämään selittämättömiä ilmiöitä, esimerkiksi paranormaaleja väitteitä.
Wiseman ei syyttele yliluonnollisiin kykyihin uskovia ihmisiä tyhmiksi tai harhaisiksi vaan pyrkii ymmärtämään, mistä on peräisin ihmisaivojen taipumus pyrkiä esittämään yliluonnollisia selityksiä ilmiöille.
Samalla kirja on mainio katsaus monenlaisiin huijauksen lajeihin, joissa ihmisen ajattelun ja aistien rajallisuutta ja sokeita pisteitä pyritään käyttämään hyväksi.
Kirja on mainio, kriittinen puheenvuoro selkeän ajattelun puolesta maailmassa jossa ihminen ei ole aina kykenevä tekemään rationaalisia päätöksiä ja on tätä myötä houkuteltavissa harhapoluille, olkoon houkuttelijana sitten kädestäennustaja tai poliitikko.
Erityisen kiinnostavasti Wiseman pohdiskeli "minän" ongelmaa, siis sitä kokemusta että teemme itse päätöksiä, vaikka aivokuvantaminen ja monet muut koejärjestelyt ovat osoittaneet, että päätökset tapahtuvat alitajunnassa ja aivot selittävät myöhemmin minän tehneen ratkaisun asian suhteen. Tämä aivojen tapa toimia selittää monta "yliluonnollista" ilmiötä, sitä että teemme asioita tietämättä miten ja miksi:
[Dan] Wegnerin taitava ja kätevä ratkaisu arvoitukseen edellyttää lähtökohtaa, että tunne ”minästä” päätöksentekijänä on aivojen luoma suuri illuusio." Hänen mukaansa aivot tekevät elämämme joka ikisen päätöksen, myös esimerkiksi sen, nousemmeko seisomaan, sanommeko jotain tai pyöritämmekö käsivarsiamme. Sekunnin murto-osan päätöksenteon jälkeen aivot kuitenkin tekevät kaksi asiaa. Ensinnäkin ne lähettävät signaalin toiseen aivojen osaan, joka luo tietoisen kokemuksen päätöksen tekemisestä, ja toiseksi ne viivyttävät jalkoihin, suuhun tai käsiin lähtevää signaalia. Siitä syystä ”minä” kokee signaalin päätöksenteosta, näkee itsensä toimivan tavalla, joka vastaa signaalia, ja päättelee virheellisesti, että ”minä” istuu kuskin paikalla. Lyhyesti sanoen olemme aave koneessa.
Tämä ajatus siitä, että kokemus minästä on tekemisen suhteen jälkikäteen aivoissa konstruoitu illuusio luo mielenkiintoista valoa muun muassa automaattikirjoitukseen, jossa kirjoittaja itse ei tiedosta kirjoitustapahtumaa. Aivoissa tapahtuu katkos minä-illuusion luomisessa, ja tällöin kirjoittaja kokee että jokin ulkoinen taho kirjoittaa, vaikka kyse on kirjoittajan alitajunnan toiminnasta, "minä"-kokemus jää vain aivoissa syntymättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti