Työelämän tarkoitus - oivalla 7 voimaa

Kristiina Aaltonen ja Raisa Lindroos pohdiskelevat työelämän merkitystä ja muun muassa ”neljänkympin kriisiä” kohtuullisen selkeästi kirjassaan Työelämän tarkoitus - oivalla 7 voimaa (Talentum, 2012; ISBN 978-952-14-1712-2). Kirjassa oli paljon hyvää – osin muualta lainattua – mutta myös tyhjäkäyntiä ja ajatuksia jotka eivät oikein vakuuttaneet.

Kirjoittajat pohtivat henkistä hyvinvointia työelämän oravanpyörässä, tai miksei myös tilanteessa jossa työstä on tullut intohimo ja kaikki muu saa jäädä. Ajatuksena on auttaa ihmistä näkemään asiat positiivisesti, huomata että itsensä tunteminen ja oman ajattelunsa muuttaminen voi saada suuria asioita aikaan.

Kirjoittajat myös kertovat omasta työstään coaching-palvelujen tarjoamisessa ja tiimivalmennuksessa (vai mikä lieneekään paras termi). Kirjaa voi pitää siten myös näiden palveluiden markkinointina.

Kirjoittajat ovat poimineen ajatuksia monista lähteistä, ja poimin niitä tähän vähän satunnaisesti valittuna.

Seuraavat kolme asiaa ”ihmisten heimon” opittavina taitoina osuivat kohdalleen: 1. Ihmisen arvon puolustaminen. 2. Kohtuuden puolustaminen. 3. Välittäminen.

Ja itsetuntemuksen kehittämisestä sanottiin hyvin: ”Se on omien varjojen ymmärtämistä eli kykyä antaa merkityksiä aiemmalle elämänhistorialle, omille perinteille, onnistumisille ja epäonnistumisille. On vaarallista, jos omaa varjoaan ei tunnista tai sitä ei kykene integroimaan ehjäksi osaksi [omaa] persoonallisuuttaan ja toimintatapojaan.”

Kirjoittajat pohdiskelevat lapsuuden ajan sisarussuhteiden merkitystä myöhemmälle elämälle, missä yhteydessä heillä on lainaus Noralta, 8 vuotta: ”En mä tykkää et muut hakkaa mun pikkuveljee. Mä oon niinku ainoo, jolla on oikeus siihen.”

Mutta kirjassa on mukana myös sellaista höttöä ja löysää sanomista, joka on kuin hiekkaa hampaassa luonnontieteilijällä, esimerkiksi tämä: ”Jokainen ääneen ilmaistu ajatus, samoin kuin hiljainen miete, jää värähtelemään magneettiseen kenttäämme alkaen välittömästi vetää puoleensa materiaalista vastinettaan.” – Meinasin kyllä lopettaa lukemisen tähän törmättyäni.

Itsekasvatuksen periaatteista oli myös hyvä lista: 1. Tunnistaminen: opi havainnoimaan tilanteita ja omia reaktioita. 2. Tunnustaminen: ota vastuu omista teoista ja reaktioista. 3. Toimiminen: toimi, jotta voit muuttaa elämääsi.

Kirjassa on katkelma Jacob Levy Morenon kirjasta Kuka jää henkiin?, mistä pidin:

KUKA JÄÄ HENKIIN?
 
Se jää  henkiin,
jolla on näky tehtävästään, tarkoituksestaan.
 
Se jää henkiin,
joka on ymmärtänyt jotakin omista rajoistaan ja rajoituksistaan.
 
Se jää henkiin,
jolla on kyky luopua sellaisesta, jonka aika on ohi,
sellaisesta josta kiinnipitäminen edustaa enemmän kuolemaa kuin
henkiinjäämistä.
 
Se jää henkiin,
joka jotenkin kykenee ymmärtämään omaa uudistumisprosessiaan,
oman olemisen ja elämisen prosessia,
se jolla on kyky ja halu tutkia sitä.
 
Se jää henkiin, jossa ulkoinen ja sisäinen vastaavat toisiaan.
 
Se jää henkiin, joka ei takerru kuoriinsa.

Entä yhteenveto? No, kirjoittajat käyttävät konkreettista kieltä ja kertovat omakohtaisia kokemuksia, mikä saa kiinnostumaan tekstistä; toisaalta kirjassa on paljon lainattua, joten hiukan sillisalaatin maku tästä tuli. Mutta kyllä kirjalla ansioita on, vaikka pseudotiede aika ajoin särähti pahastikin. Ja sitäkin jäin miettimään, millaiselle ihmiselle - ja millaisella ihmiskuvalla - tämä kirja on loppujen lopuksi kirjoitettu.