Mustat sekunnit

Karin Fossum kirjoittaa kumman kiehtovia dekkareita, tai en minä tiedä onko tämä kirja dekkari ollenkaan, kun rikoksen selvittely on pikemminkin sivuroolissa, olennaisempaa on pohtia ihmisten vaikeutta ymmärtää elämää tässä maailmassa. Romaanin suomenkielinen nimi on Mustat sekunnit, mutta luin sen ruotsinkielisenä käännöksenä: Svarta sekunder (MånPocket, 2003; översättning Helena och Ulf Örnkloo; ISBN 91-7001-044-7).

Varsin lyhytkin tämä kirja on, hiukan päälle 200 sivua, mutta tässä sivumäärässä pohditaan elämää monelta kantilta, sitä miten pieni vahinko, esimerkiksi hetken herpaantuminen tarkkaavaisuudessa, voi viedä elämän raiteiltaan. Ja miten läheisen menettäminen ja siihen liittyvä surutyö muuttaa ihmistä.

Kirjan keskeisenä poliisihahmona on Konrad Sejer, mutta jotenkin tuntuu siltä että hän ei esiinny tässä kirjassa niinkään poliisina kuin jonkinlaisena kuuntelijana, tai jopa terapeuttina, hahmona jonka kanssa keskustellessaan ihmiset voivat yrittää ymmärtää itseään.

Psykologiseksi jännityskertomukseksikin tätä kirjaa on sanottu, ja onhan se ehkä sellainenkin, mutta itse sanoisin kirjaa yksinkertaisesti romaaniksi, hyvin kirjoitetuksi romaaniksi.

Teksti on luontevaa, toteavaa, mutta samalla sillä tavalla tyylikästä, että sitä lukee ilokseen: "Idas lärare följde med längst bakifrån klassrummet. Alla ville gärna bidra med något, alla hade ett minne av Ida, eller en upplevelse. Alla ville vara den som kände henne bäst. Ständigt tittade de bort mot den tomma bänken. De förstår det egentligen inte, tänkte Sejer. Det har bara gått några dagar. De inser inte att bänken kommer att stå tom ändå till våren. Och blir den upptagen igen, är det bara för att de andra flyttar fram."