Hiljaiset - introverttien manifesti

Susan Cainin kirja lunasti takakannen tekstin lupaukset – ”kirja ihmisille, jotka eivät pidä meteliä itsestään”. Kirjaa voi suositella myös ulospäin suuntautuneille, tai sellaisiksi itsensä kokeville: Hiljaiset - introverttien manifesti (Avain, 2012; suom. Lea Peuronpuro; ISBN 978-951-692-910-4).

Kirjassa on sivuja 388, ja osa sisällöstä tuntui jaarittelulta, mutta parhaimmillaan teos tarjoaa rakentavaa kritiikkiä nykyajan persoonallisuuskultista. Meidän jokaisen odotetaan olevan extrovertti: suulas, seurallinen ja henkilökohtainen supertähti. Mutta tällä kultilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia yhteiskuntamme tulevaisuudelle, sillä maailmassa tarvitaan myös niitä jotka ajattelevat.

Varsinkin Amerikassa pidetään introverttejä poikkeavina yksilöinä ja ujoutta huonona luonteenpiirteenä, joka tulisi korjata. Mutta ulospäin suuntautunut yhteiskunta näyttää olevan sokea sille, miten keskeisiä introvertit ovat asioiden hoitamisessa – ja itse asiassa introvertit ovat monissa tilanteissa parhaita johtajia, sillä heillä on kyky kuunnella ja aidosti delegoida.

Ottaen huomioon amerikkalaisen yhteiskunnan luonteen verrattuna Suomeen, olettaisin että Cainia pidettäisiin Suomessa erittäin ulospäinsuuntautuneena, mutta kyllä kirjasta aika ajoin saa kohtuullisen mietiskelevän vaikutelman. Toisaalta monet Cainin henkilökohtaiset kuvaukset ongelmista – vaikkapa esiintymisjännitys – eivät välttämättä ole suoraan tekemisissä introvertti-persoonallisuuden kanssa.

Hauskaa oli, että tätä kirja-arviota kirjoittaessani pomppasi sähköpostiini roskapostiviesti otsikolla ”Paranna puhetaitoasi - esiinny eduksesi”. Esiintyminen on tärkeää, mutta Cainin keskeinen kysymys lukijalle on, kannattaako extroverteista tehdä persoonallisuuden ihannetta, johon kaikkien tulisi sopeutua (vaikkapa sitten lääkityksen avulla), vai olisiko pikemminkin syytä huomata se, että introvertin tapa esiintyä ja toimia voi olla paljon tehokkaampi kuin omaa persoonaansa esiintuovalla ja ajatuksensa läpi puskevalla extrovertilla?

Extrovertti johtaja voi toimia hyvin silloin kun ryhmällä ei ole tai siltä ei odoteta aloitteellisuutta, mutta silloin kun luovuus ja aloitteellisuus on tärkeää, introvertti johtaja nousee arvoonsa.

Täydellisiä introvertteja tai extrovertteja ei löydy (tai kuten eräs kirjan haastatelluista sanoi, jos niin olisi, hänet löytäisi hullujenhuoneelta), vaan ihmisissä on kumpiakin piirteitä, ja myös tilanne vaikuttaa käyttäytymiseen.

Mutta yhteiskunnan arvojärjestelmässä dominoi ekstroversion ihanne, ”kaikkialla vallitseva [usko] siihen, että ihanteellinen minä on äärimmäisen sosiaalinen alfaluonne, joka viihtyy parrasvaloissa. […] Ekstroversio on valtavan valloittava persoonallisuustyyli, mutta olemme tehneet siitä nujertavan normin, johon suurin osa meistä tuntee pakkoa mukautua.”

Cain tuo esille eron introversion ja ujouden välillä: ”Introvertit eivät myöskään välttämättä ole ujoja. Ujous on muiden paheksunnan tai nöyryytyksen pelkoa, kun taas introversio saa ihmisen valitsemaan ympäristönsä niin, ettei ärsykkeitä ole liikaa. Ujous on olemukseltaan tuskallista, introversio ei.”

Suomalaiset mainitaan teoksessa ”introverttien kansana”, jopa vitsillä höystettynä: ”Mistä tietää, että suomalainen pitää sinusta? Hän tuijottaa sinun kengänkärkiäsi, ei omiaan.”

Amerikoissa on tehty vuosikymmeniä työtä hiljaisten lasten persoonallisuuden muokkaamiseksi, mihin liittyen lainataan Willian H. Whyten teosta vuodelta 1956: ”suurin osa vanhemmista on kiitollisia siitä, että koulussa nähdään niin paljon vaivaa introversion ja muiden rajoittavien poikkeuksien karsimiseksi.”

Toisaalta on myös huomattu introverttien ihmisten arvo. Cain viittaa Jim Collinsin teokseen Hyvästä paras pohtiessaan poikkeuksellisen menestyvien yritysten johtajien ominaisuuksia: ”Kyseisten johtajien kanssa työskentelevät ihmiset kuvailivat heitä sanoilla hiljainen, nöyrä, vaatimaton, varautunut, ujo, suopea, hyvätapainen, taka-alalle jättäytyvä ja hillitty. […] Emme tarvitse jättimäisiä persoonallisuuksia yrityksiä kehittämään. Tarvitsemme johtajia, jotka eivät keskity omien egojensa pönkittämiseen vaan johtamiensa organisaatioiden kehittämiseen.”

Entä sitten pyrkimys ryhmätyömentaliteetin kasvattamiseen niin koulussa kuin työpaikoilla: ”[Ilmiö] uhkaa tukahduttaa työelämän tuottavuuden ja estää koululaisia oppimasta taitoja, joita he tarvitsevat menestyäkseen yhä kilpailuhenkisemmässä maailmassa.” Ajatus siitä, että ryhmä on aina fiksumpi kuin yksilöt ei pidä paikkaansa, ja ennen kaikkea: ”yksinäisyys on usein elintärkeää luovuudelle ja tuottavuudelle”.

Tätä asiaa on myös tutkittu usean vuosikymmenten ajan: ”On todettu, että suoritus huononee sitä mukaa kuin ryhmäkoko kasvaa: yhdeksän hengen ryhmät tuottavat vähemmän ja heikompia ideoita verrattuna kuuden hengen ryhmiin, jotka puolestaan menestyvät huonommin kuin nelihenkiset ryhmät.”

Entä sitten vuoden 2008 romahdus, pitääkö paikkansa että ”päällekäyvät extrovertit aiheuttivat maailmanlaajuisen talousromahduksen”? No, toki tämä ei ole koko totuus, mutta aika hyvin Cain perustelee sen, miksi aggressiiviset riskinottajat saivat hallintaansa yhä enemmän pääomaa, kunnes asioita hoitivat enää vain tietyntyyppiset ihmiset.

Ne jotka varoittivat riskeistä tulivat jyrätyiksi syrjään: ”Kun vastakkain ovat huipputekijä, joka tuottaa firmalle valtavasti rahaa ja jota kohdellaan kuin supertähteä, ja introvertti nörtti, kumman arvelette voittavan?”

Extroverttien ongelmana on palkkiohakuisuus, varsinkin riskin toteutumisen jälkeen. Sen sijaan että extrovertit hidastaisivat ja miettisivät mikä meni pieleen, he ”suorastaan kiihdyttävät vauhtiaan”. Tämä on keskeinen virhe: ”[M]itä pidemmäksi aikaa pysähdyt käsittelemään yllättävää tai negatiivista palautetta, sitä todennäköisemmin siitä jotakin opit.”

Introvertit ovat vahvoilla tällaisissa tilanteissa: ”On kuin introvertit olisi varta vasten viritetty tai harjaannutettu toimimaan niin, että he valpastuvat heti kun huomaavat olevansa innoissaan ja tähtäävänsä tiettyyn päämäärään.”

Ja tässä yhteenveto yhdessä lauseessa: ”Salaisuus on siinä, ettet yritä haalia itsellesi kaikkia mahdollisia voimia, vaan käyttää taidokkaasti sitä, joka sinulle on suotu.” Siis käyttäkäämme hiljaisuuden voimaa.