Piru valoa kantaa

Karin Fossumin dekkareihin alkuun päästyäni tartuin kirjaan När djävulen håller ljuset (Månpocket, 2001; översättning Helena och Ulf Örnkloo; ISBN 91-7643-757-4). Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä Piru valoa kantaa, mutta luin sen ruotsiksi; alkuperäisteos on nimeltään Djevelen holder lyset.

Dekkari kertoo kummallisen tarinan rikoksesta, tai rikoksista, tai rikoksentekijästä, tai rikoksentekijöistä, ja poliisit ovat tässä tarinassa taka-alalla, tai oikeastaan poliisi Konrad Sejer, joka tulee mukaan kuvioihin hyvin myöhään.

Pidin kovasti sarjan edellisestä kirjasta Ken sutta pelkää, jonka luin myös ruotsiksi, ja pistin saman tien varauksen seuraavasta osasta myös, Älskade Poona, jota on kovasti kehuttu ja palkittukin.

Fossumin dekkari on psykologinen jännityskertomus, jossa oikeastaan heti kirjan alussa jo kerrotaan, että rikos on tapahtunut ja kuka sen teki. Mutta hiljalleen Fossum kerii tarinaan auki siihen tapaan, että lukija alkaa ymmärtää tätä tavattoman traagista kertomusta, jossa on vaikea tietää missä syyllisyys alkaa ja mihin syyttömyys päättyy.

Aivan verrattoman taitavaa tarinankerrontaa, eikä ruotsinkielisessä käännöksessä ole moittimista, sen verran mukavasti sitä lueskeli. Otetaan tähän yksi näyte tunnelmasta: "Det är lätt att älska det som är vackert. De troende talar om Guds fullkomliga skapelse med en fjollig glans i ögonen. Men en rad människor är ovanlingt fula. Sådana som jag. [...] Men till och med jag hittade någon, eller kanske Henry hittade mig. Jag blev så overraskad då han friade, så förskräckligt rörd över hur mycket mod han måste ha samlat, at jag sa ja ögönblickligen."

Synkkä, kaunis kertomus, elämästä joka ajautuu raiteille joilta ei tunnu olevan paluuta, ja mitä on tuo valo tunnelin päässä?