Savonlinnan oopperajuhlat 100 vuotta

Pentti Savolainen on kirjoittanut historiikin, joka lunastaa paikkansa paitsi oopperajuhlien satavuotisen historian juhlakirjana myös erinomaisena katsauksena suomalaiseen muusikkimaailmaan: Savonlinnan oopperajuhlat 100 vuotta (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26542-9).

Itseäni kiinnosti kysymys siitä, ovatko oopperajuhlat todellakin satavuotiset, mutta tällä asialla Savolainen ei lähde spekuloimaan, toteaa vain että muillakin vanhoilla oopperajuhlilla on ollut vuosien taukoja. Tosin Savonlinnan osalta tauot ovat olleen pitkiä, vuosikymmenen luokkaa, mutta en silti rupea asiasta käräjöimään.

Mukavasti Savolainen kertoo sekä yleisistä linjoista että vähemmän tunnetuista asioista ”kulissien takaa”. Teoksen informaatioarvoa lisää henkilöhakemisto, luettelo Savonlinnan oopperajuhlilla vierailleista oopperataloista sekä luettelo oopperajuhlilla esitetyistä teoksista, mistä käy ilmi myös ne vuodet jolloin oopperajuhlat ovat olleet tavalla tai toisella pois toiminnasta.

Kirja on myös kohtuullisen tiivis, 207 sivua, ja kooltaan sellainen että se mahtuu pienehköllekin pöydälle, mistä kummastakin seikasta voi antaa kiitosta.

Entä mikä on Savonlinnan erityispiirre? No, yksi merkittävä asia on uusien oopperoiden tilaaminen: ”Juuri suomalaisista kantaesityksistä ovatkin muodostuneet Savonlinnan juhlien suurimmat ja kansainvälisesti näkyvimmät valtit.”

Parhaimmillaan noin sata ulkomaista kriitikkoa ja tiedottajaa on ollut paikalla, tosin ehkä tämän päivän sosiaalisen median maailmassa voi ajatella että tiedottamista harrastaa yhä suurempi ulkomaisten osallistujien joukko.

Helppoa ei oopperan alkutaival Suomessa ollut. Aino Ackté oli keskeinen Savonlinnan oopperajuhlien käynnistämisessä, omalla henkilökohtaisella riskillään. (Tosin raha-asioissa Ackté taisi kyllä yleisesti ottaen pärjätä erinomaisen hyvin, mutta tappioitakin silti tuli.)

Joskus Ackté myös toi esille oopperadiivan elkeet, esimerkiksi väittelyssä Wäinö Solan kanssa: ”Kuinka te herra Sola rohkenette asettua minua vastaan, minua, joka tiedän kokemuksestani, miten maailman suurimmilla oopperanäyttämöillä esiinnytään… Minä sanon teille suoraan, että te olette täysiä diletantteja kaikki, laulajina ja näyttelijöinä jopa suorastaan idiootteja siinäkin suhteessa, että te ette osaa antaa arvoa minun ohjeilleni ja neuvoilleni, joita minä suuren kokemukseni ja menestykseni myötä alennun teille antamaan…”

Rahoituksen hankkiminen ei ollut helppoa. Vuoden 1972 alussa Talvela uhkasi jopa jättää Suomessa laulamisen kokonaan, ellei opetusministeriö antaisi oopperajuhlille tarvittavaa avustusta. Talvelan viesti meni opetusministeriöön, ja rahoitusta tulikin varsin mukavassa määrin.

Talvelan roolihahmo tsaari Boriksena muistetaan, ja tästä Talvela kertoi Savolaiselle näin: ”Boriksen on luultavasti oltava ja pitääkin olla hieman hullu. Olen itsekin sanonut, että kun tekee Boriksen sata kertaa, niin joko siihen kuolee tai tulee hulluksi.” --- Talvela teki Boriksen roolin pitkästi yli kaksisataa kertaa.

Teos on mainio historiikki, kiinnostava myös muille kuin oopperan ystäville tai Savonlinnan kävijöille. Tähän kirjaan tullaan varmasti viittaamaan useasti tulevaisuudessa.