keskiviikko 29. elokuuta 2012

Camera and Lens: The Creative Approach

Ansel Adams oli ahkera valokuvaaja, joka julkaisi huomattavan määrän valokuvakirjoja. Lisäksi Adams kirjoitti suositun sarjan teknisiä valokuvausoppaita, joista mainio esimerkki on vähän edistyneemmille tarkoitettu opas Camera and Lens: The Creative Approach (New York Graphic Society, 1976; ISBN 0-8212-0716-4).

Teos ilmestyi alunperin vuonna 1948, ja tämä uusintapainos vuonna 1976. Nykyajan digikameran käyttäjälle teoksen tekniset yksityiskohdat eivät välttämättä tarjoa paljoakaan hyödyllistä, mutta silti on mielenkiintoista perehtyä siihen millaisella tekniikalla ja millaista ajattelua käyttäen Adams valokuviaan teki.

Adamsin kehittämä "zone system" käydään kirjassa ylimalkaisesti läpi, ja siihen viitataan useaan otteeseen. Käytin aikoinaan LightZone-nimistä kuvankäsittelyohjelmistoa, joka perustuu Adamsin ideaan, eikä se hassumpi ole, tosin nykypäivänä ei kovinkaan yleisesti käytössä.


Kirjasta löytyy paljon havainnollistavia kuvia, osa myös "pieleen menneitä", joista Adams osaa hyvin kommentoida miksi kuva ei joko sommittelun tai valotuksen epäonnistumisen vuoksi toimi niin kuin pitäisi.

Ohessa on kirjasta löytyvä kuva Adamsista työn touhussa, vastaavia kuvia auton katolle kiivenneestä Adamsista on paljon, tämä lienee oikeastaan "perusmuotokuva" Adamsista mielipuuhassaan.

Merkille pantavaa on Adamsin perusteellinen ja innostunut valokuvaustekniikan esittely. Hän tunsi käyttämänsä välineet perin pohjin, ja kirja on erinomaisen selkeä ja monipuolinen opaskirja valokuvaukseen - sellaisena kuin se reilu puoli vuosisataa sitten oli.

Ei kommentteja: