Pidä puolesi - irti narsistin hampaista!

Janne Viljamaa saarnaa narsismin vaaroista - ja narsistisen yhteiskunnan kirouksista – pamflettimaisessa kirjassa Pidä puolesi - irti narsistin hampaista! (WSOY, 2010; ISBN 978-951-0-36487-1). Kirjan luettuaan tuntuu siltä kuin kaikki maailmassa olisi narsistien syytä, sen verran pitkää ja perusteellista on Viljamaan saarna.

Mutta toisaalta on pakko myöntää, että tämä kulutusyhteiskuntamme ja työelämän oravanpyörä kaikkine innovaatio- ja luovuuspuheineen ja teollisuusjohtajien bonuksineen on omiaan ruokkimaan narsismia, niin että siitä tulee kansansairaus.

Mutta onko narsismiin vastalääkettä? ”Kriittisyys ja vapaa mielipiteidenvaihto ovat narsistisen pönäkkyyden kaatajia. Ei ihme, että hirmuhallitsijat teloittavat aluksi ajattelijat ja humoristit. Huumori ja itseironia eivät kuulu todellisen narsistin harrastuksiin. Jäykistely leviää pelottavalla varmuudella narsistin lähiympäristöön.”

Ympäristölleen narsisti levittää tunnetta kelpaamattomuudesta: ”[N]arsisti ei voi koskaan antaa vilpitöntä myönteistä palautetta ja olla täysin tyytyväinen.”

Jo lapsuudessa mennään vikaan, sillä maailmamme ei kannusta lapsia itsekuriin: ”Ympäristö, joka palkitsee lasta lyhytjännitteisestä ponnistelusta ja suunnittelee kaiken lapsen puolesta, tukee huonoa impulssikontrollia.”

Mutta sitten kritiikkiin, ja lähinnä siihen että kirjassa nähdään narsisti kaikkialla: ”Kulutusvalinnoissaan narsisti ilmentää mielellään kauas karvalakkikansan yläpuolelle nousevaa, hienostunutta makua. Jonossa hän ei odota, vaan kiilaa suoraan muiden ohi vilauttamalla iloisesti VIP-korttiaan.” – Hmmm… Tämä tuntuu kyllä hiukan kärjistävältä; tosin itselläni ei ole ollut VIP-korttia, joten mistä minä tiedän.

Ja vuodatus jatkuu: ”Narsistivanhemman lapset eivät kuluta lähiökoulun pulpettia. He aloittavat eliittikoulun jo esikoulussa. […] Narsisti on niin tärkeä tyyppi, että häntä ei tajua normaali lääkäri. Hän haluaa ajan huippuspesialistille, mieluummin professoritason tutkijalle.”

No, ehkä tämä esimerkki voi olla apuna narsistin tunnistamisessa, mutta tulee kyllä mieleen että tässä haukutaan väärää puuta narsismin nimissä; olisiko kyse pikemminkin ihmisten taloudellisten olosuhteiden eroista kuin narsismista? Toki taloudellinen menestys voi ruokkia narsismia.

Ehkä narsismi toisaalta liittyy ihmisten välisten tuloerojen kasvuun: ”Narsismi on itseään toteuttamista muiden kustannuksella. Narsisti elää elämäänsä ja ottaa elintilansa kanssaihmisiltään.”

Entä sitten työelämä? ”Hyvä pomo palkkaa itseään fiksumpia alaisia. Kun hänet haastetaan joka päivä, henkinen helppous ei mene läpi. Narsistijohtaja sen sijaan palkkaa itseään himmeämpiä alaisia.”

Mitä kirjasta pitäisi sanoa, yhteenvetona? Pamfletti tämä on, ärhäkkä sellainen, ja yksisilmäisyydessään hiukan rasittava. Toisaalta kirjan tapauskertomukset olivat niin kauheita lukea ja narsismin vaarat aivan ilmeisiä, että kaikesta huolimatta näen kirjalla paikkansa. Kyllä se herättää.