Jostain syystä en millään päässyt liikkeelle lukemisessa tämän Juha Kulmalan runokokoelman kanssa: Emme ole dodo (Savukeidas, 2009; ISBN 978-952-5500-45-5). Ehkä olin väärin virittyneessä tilassa, tai muuten vain väsähtänyt, tai sitten liian vähän väsynyt.
Nimittäin kun sitten taas otin kirjan käteeni, aamuäreänä, flunssan oireista kärsivänä, pääsin runoihin sisälle. Mikä sai lukemaan olivat runojen sisältä löytyvät erikoiset sanonnat, rinnastukset, kielikuvat. Arkista kieltä, karheaa ja makeaa sekaisin, lukijan päätä pöllyttäen.
Seuraavassa on muutamia katkelmia runoista, sellaisia jotka riemastuttivat niin että oli pakko ne ylös merkitä.
kitarariffi menee niveliin, taju kaiken rajallisuudesta
iskee kuin hillo ikeniin
- - -
mitään niin kauheaa ei tehdä öisin kuin jokainen päivä
nimikoitujen täytekynien murskatessa
hehtaareittain inhimillisiä
vuosikymmeniä & iloja
- - -
maailmaksi luulema näytönsäästäjä räpsähtää pois
ja suora yhteys
pomppaa päälle kuin apina kaapista
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti