Työhyvinvointi ja organisaation menestys

Pasi Pyöriä on toimittanut artikkelikokoelman Työhyvinvointi ja organisaation menestys (Gaudeamus, 2012; ISBN 978-952-495-233-0). Kirjassa pohditaan johtamista, organisaatioiden menestymistä ja organisaatiokulttuuria monesta eri näkökulmasta.

Kokonaisuus oli epätasainen ja jonkin verran vaisu, mutta parhaimmillaan kirjoituksista löytyi hyviä oivalluksia, jotka kyseenalaistivat tavanomaisia näkemyksiä.

Usein ajatellaan, että työhyvinvointi lisää työn tehokkuutta, mutta voi ajatella myös päinvastoin: ”Työssä onnistumiset ja nimenomaan kokonaisten asiakas- tai työprojektien toteuttaminen tuottavat tyytyväisyyttä ja hyvinvointia.” Siis hyvinvointi syntyy tehokkaasta ja tuloksekkaasta työstä, ei päinvastoin!

Tuntuu kyllä, että työn tehokkuuteen ja työssä viihtyvyyteen liittyvät asiat on nykypäivänä ymmärretty väärin. Kärjistäen voisi sanoa, että on huomattu että työviihtyvyyden ja työn tuloksellisuuden (ja tuottavuuden yms.) välillä on yhteys, ja sitten panostetaan tuohon viihtyvyyteen kun halutaan tuloksia.

Mutta asia onkin juuri toisin: tuloksekas työ tuottaa viihtyvyyttä työssä. Toisin sanoen jos työ on järkevää ja sitä tehdessä koetaan, että tehty työ on asiakkaan kannalta tärkeää, niin siitä seuraa viihtyvyyttä. Eikä siis tarvita mitään poppakonsteja viihtyvyyden parantamiseksi: riittää että työ on hyvin suunniteltua ja määriteltyä ja sillä on selvä lopputulos.

Luin jokin aika sitten kriittisen kirjoituksen Nokian johtamiskulttuurista. (Yritin sitä jahdata netistä mutta eipä tähän hätään löytynyt.) Tekstin mukaan Nokiassa oli luisuttu malliin jossa ylin johto teki jatkuvasti laatikkoleikkejä tuottavuuden yms. parantamiseksi, mutta todellisuudessa oli niin että ylin johto ei ymmärtänyt juuri mitään siitä mitä käytännössä tehtiin ja siten kaikki nämä laatikkoleikit olivat pelkkää johdon peliä jolla ei ollut enää kytkentää oikeaan toimintaan.

Ja tästä tulee mieleen, että kun sitten tämän kaltainen organisaatio alkaa oireilla, haetaan apua coachingista yms. jutuista, kun oikeasti on kyse siitä että ollaan vieraannuttu tekemisestä eikä enää ymmärretä mistä toiminnassa loppujen lopuksi on kyse.

No, tämä nyt on tosiaan aika kriittinen näkemys suomalaisen työelämän tilanteeseen näinä päivinä, ja poikkeuksia onneksi on!

Kirjassa käsiteltiin kohtuullisen paljon helpdesk ja call center -tyylisiä palveluja, joita voi pitää tayloristisen tehokkuusajattelun moderneina ilmiöinä, sillä työnteon tehokkuutta mitataan sekuntien tarkkuudella ja työntekijät saavat päivittäin raportit omasta suoriutumisestaan suhteessa muihin työntekijöihin. Tämän kaltaisen työn luonne eroaa aika lailla esimerkiksi yritysten t&k-yksiköiden asiantuntijatyöstä, vaikka kumpaakin voi pitää ”tietotyönä”.

Mutta näistä muutamista helmistä huolimatta kirja jäi jotenkin etäiseksi, enkä löytänyt kovinkaan paljon sellaista jota ei olisi kerrottu jo muissa aihepiiriä käsittelevissä teoksissa. Kirjalla on hyvä otsikko, mutta sisältö ei yllä otsikon tasolle.