Thomas Bernhardin viisiosainen elämänkerta alkaa teoksesta Syy (Lurra Editions, 2011; suom. Olli Sarrivaara; ISBN 978-952-5850-10-9). Kirja kertoo toisen maailmansodan Itävallasta ja erityisesti Salzburgin kaupungista, jossa Bernhard kävi koulua.
Kansallissosialismi ja sota leimasivat aikaa. Koulussa sai pelätä opettajien ankaraa kuria ja ideologista aivopesua. Sodan kauhut vaanivat ulkopuolella.
Bernhardin teksti on vaikeaa, sillä siinä ei ole ollenkaan kappalejakoa vaan teksti jatkuu yhtenä pätkänä sivulta toiselle. Ja lauseet ovat pitkiä, polveilevia, monikerroksisia, lähes loppumattoman oloisia, sivunkin pituisia.
Mutta mikä ihmeellistä, tekstin polveluista ja ikään kuin tarkoituksellisesta poukkoluista huolimatta luin kirjan käytännössä yhdellä istumalla, herpaantumatta. Bernhardin tarina on paitsi traaginen myös harvinaisen avoimella tavalla kuvattu. Salzburgin koulumaailmasta kerrotaan niin paljastavalla tavalla, kaikkine lapsuuden kauhuineen, että ei voi kuin lukea, lukea.
Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo ajasta sodan aikana ja toinen ajasta juuri sodan päättymisen jälkeen.
Ensimmäinen puolikas kertoo internaatista, tai oikeammin "kansallissosialistisesta koulukodista", jonne Berhard lähetettiin. Toinen osa kertoo lyseosta, jossa kansallissosialismi on korvattu katolilaisuudella, ilman että juuri mikään ilmapiirissä ja kurinpidossa olisi muuttunut.
Salzburgista Bernhardilla ei ole mitään hyvää sanottavaa: "Kotikaupunkini on tosiasiassa kuolemansairaus, jonka asukkaat sinne syntyessään saavat ja joka ei hellitä otettaan, ja jos ihmiset eivät lähde sieltä ratkaisevalla hetkellä pois, he tekevät, suoraan tai epäsuoraan, ennemmin tai myöhemmin, joko äkillisen itsemurhan noissa kammottavissa olosuhteissa tai tuhoutuvat, suoraan tai epäsuoraan, hitaasti ja kurjasti, tuolla pohjimmiltaan läpeensä ihmisvihamielisellä arkkitektonis-arkkipiispallis-vähämielis-kansallissosialistis-katolisella kuolemanmaalla."
Merkittävin henkilö Bernhardin taustalla on hänen isoisänsä, joka pystyi ajattelemaan selvästi ja varoitti Bernhardia sekä kansallissosialismin että katolilaisuuden harhoista. Sitä ihmeellisempää oli, että isoisä lähetti Bernhardin kouluun Salzburgissa, mutta syynä ilmeisesti oli se, ettei isoisä koskaan itse saanut kunnon koulutusta ja hän halusi Bernhardin sellaisen saavan.
Bernhardin kouluaikaa leimasi jatkuva itsemurhan ajattelu, mistä hän ei päässyt eroon edes viulua soittaessaan. Mutta silti hän säilyi hengissä. Kirja päättyy siihen, kun Bernhard jättää lyseon kesken ja päättää mennä töihin, oppisopimuksella. Elämänkerran toinen osa Kellari - vetäytyminen jatkaa tästä.
Ihmisrotuja
15 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti