Johtamisen suurenmoinen keveys - esimiehenä asiantuntija- ja palveluorganisaatiossa

Raimo Pitkänen kirjoittaa osuvasti ja osin provosoivastikin johtamistyöstä tilanteessa jossa kaikki on epävarmaa mutta innostusta pitäisi saada aikaan: Johtamisen suurenmoinen keveys - esimiehenä asiantuntija- ja palveluorganisaatiossa (Infor, 2010; ISBN 978-952-5123-96-8).

Parasta kirjassa ovat iskevät kiteytykset – toki ne voivat johtaa harhaan, mutta ainakin ne saavat ajattelemaan. Esimerkiksi asiakkaan näkökulma kiteytyy näin: ”Sinun on ymmärrettävä asiakasta paremmin kuin asiakas itse. Keinoja siihen ovat kuuntelu, asiakasyhteistyö ja – ennen kaikkea – eläytyminen asiakkaan tilanteeseen. Osaatko ajatella asiakkaan aivoilla?”

Ja mainioita ovat myös lukujen otsikot, esimerkiksi ”Mittausmaniasta mielekkyyteen”. Usein mittarista tulee itsetarkoitus, unohtuu se miksi mitataan, kun esimerkiksi suorituskykyä pitää mitata tarkoituksen toteutumisena, ei tekemisenä, ja ennen kaikkea on oltava ulkoinen näkökulma, toisin sanoen toimintamallin ei pidä vaikuttaa mittariin: ”Mittarit ja numerot ovat kehittämisen tietolähteitä mutta eivät kehittämisen kohteita.”

Ja asiantuntijoista, heistä Pitkäsellä on paljon sanottavaa, esimerkiksi siitä miksi huippuosaajien ryhmä usein suoriutuu heikommin kuin keskinkertaisista koottu ryhmä: ”On yleistä että juuri asiantuntijoista koostuva tiimi toimii tehottomasti. Kuuluisia ovat erilaiset komiteat ja virkamiestyöryhmät. Työskentelymenetelmiin ei osata kiinnittää huomiota, koska huomio on asiantuntemuksessa, usein valtapeleissäkin.”

Entä sitten mikä asiantuntijan saa innostumaan, mitä esimiehen pitäisi tehdä? ”Aika hyvää motivaatiota olisi olla tappamatta motivaatiota. Siihenkään ei moni pysty, kun johtamisen ja hallinnan halu on kova.”

Varsinkin muutostilanteesta tulee kiusaus ottaa ohjat tiukasti omiin käsiin: ”Juuri kun olisi tarvittu venymistä, joustavuutta, innostusta ja ideoita, johtaja otti langat käsiinsä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Näin hän lamautti organisaation juuri kun sen kaikki voimavarat olisivat olleet tarpeen. Jos johtamistaito on noin huono, olisi parempi olla johtamatta? Paljonko johtajia silloin jäisi jäljelle?”

Mainioita olivat kirjasta ”Johtamisen tao” poimitut lainaukset: ”Viisas johtaja järjestää edellytykset hyvälle työskentelylle ja luovuttaa sen jälkeen näyttämön muille.” ”Johtaja ei pidä kaikkea tapahtunutta omana ansionaan eikä janoa kuuluisuutta.”

Entä sitten tieto? Mitä tiedämme että ymmärrämme asiat oikein, tai edes tiedämme mitä emme ymmärrä? ”Todellisuus on olemassa, halusimme sitä tai emme. Sillä on taipumus tulla vähitellen yhä näkyvämmäksi. Ellemme itse etsi sitä aktiivisesti, se etsii meidät. Silloin voi olla liian myöhäistä.”

Luvussa ”Johtaminen on viestintää” on mainio kommentti vaikuttamiseen: ”Viestintä on vaikuttamista, ei asioiden ilmoittamista. Laita ilmoitukset ilmoitustaululle.” Ja kuunteleminen, se on tärkeää: ”Kuuntelemalla vaikutat enemmän kuin puhumalla. […] Kun sanot jotakin, kuulija kuulee. Kun et sano mitään, kuulija alkaa ajatella. […] Antamalla vaikutusmahdollisuuksia vaikutat enemmän kuin yrittämällä vaikuttaa.”