Monitieteinen ympäristötutkimus

Karoliina Lummaa, Mia Rönkä ja Timo Vuorisalo ovat toimittaneet monitieteisyyttä, tieteidenvälisyyttä ja poikkitieteellisyyttä sisältävän artikkelikokoelman: Monitieteinen ympäristötutkimus (Gaudeamus, 2012; ISBN 978-952-495-239-2). Jostain syystä kirja oli saanut kirjastojen Helmet-järjestelmässä vain yhden tähden viidestä (yksi arviointi). Itse antaisin kirjalle vähintään neljä tähteä, oikein hyvä kokonaisuus.

Kirja on lukijan kannalta mukava, koska sisältö on varsin selkeästi jaoteltu kokonaisuuksiin, ja kunkin osuuden lopussa on kirjallisuusluettelo. Lisäksi kirjassa on hyvä sanasto.

Teoksen monitieteisyys tarjoaa monta näkökulmaa pohdittavaksi, mm. ihmistieteiden puolelta huomataan ”postmodernin ajattelutavan toisinaan johtaneen siihen, että ympäristöongelmat on nähty ainoastaan sosiaalisesti rakennettuna suurena kertomuksena, ei siis ihmiskunnan todellisena uhkana.”

Monet artikkelit käsittelevät kiinnostavia aiheita ja ovat erinomaisesti kirjoittuja. Tässä on Risto Kalliolan aloitus aiheesta Maantiede: ”Maapallo kiertää Aurinkoa sillä etäisyydellä, ettemme kärvenny emmekä toisaalta ole liian kylmässä. Päivärytmi syntyy, kun planeettamme pyörii oman akselinsa ympäri. Pyörimisakselin kallistus kiertorataan nähden aiheuttaa vuodenaikojen vaihtelut.” – Melkoisen tiivistä tekstiä mutta myös sujuvaa, tätä on ilo lukea.

Eikä hassumpi ole Juha Hiedanpään aloitus aiheesta Taloustiede: ”Taloustieteellä ei ole luontoa. […] Ei ihme, että taloudelliset toimet, erityisesti tuotanto ja kulutus, ovat aiheuttaneet maapallonlaajuisia ympäristöongelmia.”

Jos taas mennään tieteenfilosofiaan, herää toisenlaisia kiinnostavia kysymyksiä, esimerkiksi – näin kirjoittaa Ville Lähde – siitä, että tieteellisen tutkimuksen kohde on rakennettava tutkimuskohteeksi, jotta sitä voidaan tutkia: ”Maailma ei aukea itsestään tutkimukselle, vaan kysytyt kysymykset ja käytetyt mallit ja teoriat määrittävät sitä.”

Ja filosofian puolelta pomppaa esiin – Markku Oksasen artikkelissa – mainio käsite, pirullisuus, joka viittaa siihen että ympäristötutkimuksessa jo ongelmien muotoileminen on ongelmallista: ”Kun ympäristöongelmien pirullinen luonne ja kaikkialle ulottuva epävarmuus tunnistetaan, ympäristöongelmia pystytään lähestymään filosofisesti.”

Mutta palataan vielä termeihin monitieteisyys, tieteidenvälisyys ja poikkitieteellisyys, jotka kaikki tarkoittavat hiukan eri asiaa. Monitieteisyys on lievintä, luonteeltaan kokoavaa yhteistyötä. Tieteidenvälisyydessä pyritään yhdistämään eri alojen yhteistyötä jo tutkimustyön aikana. Ja poikkitieteellisyydessä mennään pisimmälle, niin että tieteiden väliset raja-aidat katoavat.

Hieno kirja, ja sanoisinpa että otsikon monitieteisyys-sanasta huolimatta teoksessa kyllä mennään pidemmällekin ja hahmotellaan aidosti poikkitieteistä tutkimuksen maailmaa.