Onnellinen lapsi - vanhempien kasvatusoppi

Juha T. Hakala pohtii vanhemmuutta, ja sen puutetta, hätkähdyttävässä kirjassa Onnellinen lapsi - vanhempien kasvatusoppi (Gummerus, 2011; ISBN 978-951-20-8646-7). Lapsilta katoaa lapsuus ja masennus vaivaa yhä useampaa koululaista. Sellainen on tämä meidän Suomemme: kilpailuyhteiskunta jossa aikuisilla ei ole aikaa lapsille. Ja lapset ajetaan oravanpyörään josta ei ole poispääsyä.

Hakala osaa kirjoittaa, ja hänen omakohtaiset pohdiskelunsa sekä konkreettiset esimerkit lapsuuden ongelmista saavat mietteliääksi. Haluammeko todella tätä?

Kun Suomeen iski 1990-luvun alussa lama, noustiin siitä hampaat irvessä, uskomattoman nopeassa tahdissa. Ja tämän jälkeen tuli globalisaatio ja muut äärimmäisen kilpailun trendit, ja Suomessa haluttiin olla mallioppilaita.

Ja samalla kävi niin, että unohdettiin lapset, tai pikemminkin lapsista tehtiin samanlaisia suorittajia kuin aikuisetkin olivat. Ja jos lapsuuden olisi voinut kokonaan ottaa pois lapsilta, sekin olisi varmaan otettu kansallisen maabrändin osaksi: ”Tulimmeko pantanneeksi terveytemme saadaksemme huipputehokkaan kansantalouden ja huippuluokan oppimistulokset? […] Oppilaiden viihtyvyys ja tyytyväisyys kouluoloihin ovatkin Suomessa Euroopan alhaisinta luokkaa. Jopa monissa entisen Itä-Euroopan maissa kouluviihtyvyys on paremmalla tolalla kuin meillä, voitteko uskoa!”

Miten vanhemmat oppisivat olemaan vanhempia? Ja miten lapsilla olisi aikaa lapsuudelle, ei vain jatkuvalle kilpailulle koulussa ja harrastuksissa. Voiko tämä meno jatkua ilman että ajamme koko maan burnoutiin ja sitä kautta konkurssiin?

Hakala osaa tiivistää olennaisen: ”Vanhemmuus ei ole pikamatka. Ei, vaan vanhemmuus on kestävyyslaji. Ehdottomasti. Se on hidasta sisuttelua. Vanhemmuus on asia, jota ei hoideta vasemmalla kädellä. Se on lempeätä silmiin tuijottelua. Se on kädestä pitämistä. Se on tukan pörröttämistä, läheisyyttä.”

Ja kun puhutaan ”rajojen asettamisesta”, Hakala näkee asian tuoreella tavalla: ”[S]uurin ongelma lasten kasvattamisessa ei ehkä sittenkään ole rajojen puute, vaan pikemminkin luottamuksen puute.” – Jos ei ole aikaa tavalliseen yhdessä oloon, miten voi olla luottamusta?

Vanhempien tulisi oivaltaa oma erityisyytensä suhteessa lapsiin: ”[M]ikä asia erottaa kaikki vanhemmat lapsistaan? Oikein: aika, eletty elämä. Meillä vanhemmilla on kokemusta. Lapsillamme sitä ei ole vielä paljoakaan. […] Tietoa ei pidä koskaan sekoittaa elämän mukanaan tuomaan viisauteen.”