Jos olet lukenut Iain M. Banksin tieteiskirjoja Muista Flebasta, Pelaaja, Aseiden käyttö ja Tähystä tuulenpuolta, tämä kirja ei kovin ihmeellisen uutta tarjoa: Pintakuvio (Gummerus, 2012; suom. Ville Keynäs; ISBN 978-951-20-8649-8). Tai tarjoaako sittenkin?
Pintakuviossa palataan tuttuun Kulttuuri-universumiin, jossa monet rinnakkaiset sivilisaatiot elävät - ja myös kuolevat - toistensa kanssa enemmän tai vähemmän tasapainossa.
Joillakin sivilisaatioista on tuonpuoleisen käsite, ja jotkut uskovat Helvettiin - tai pikemminkin: ovat tehneet Helvetistä totta, virtuaalisesti.
Nyt ei ole kyse sen pienemmästä asiasta kuin näiden Helvettien tulevaisuudesta: onko oikein langettaa ajatteleville olennoille ikuisen Helvetin rangaistus? Kysymys Helvettien tulevaisuudesta on päätetty ratkaista kertaheitolla, ja ratkaisu tehdään virtuaalitodellisuudessa käytävässä sodassa.
Helvettien vastustajat ovat häviöllä, ja sota on laajenemassa virtuaalisesta Toteen. Kulttuuri on luonteensa mukaisesti Helvettien vastustajien puolella, vaikkakin muodollisesti puolueeton, mutta pikku hiljaa Kulttuuri ajautuu - tai juonitellaan - tapahtumisen keskipisteeseen.
Täytyy sanoa, että Banksilla kyllä riittää ideoita, ja vaikka tämä kirja on puolet liian pitkä, oli vaihteeksi virkistävää lukea Kulttuuri-sarjan romaania. Jotain tuoretta tässä oli, ei vain uudelleen lämmitettyä. Ja perimmäisten kysymysten äärellä tietenkin ollaan.
No, sen ehkä voisi sanoa, että kirja käynnistyy melko hitaasti, saa vauhtia ja alkaa toimia todella hyvin, mutta loppupuolella ikävä kyllä tökki jo jonkin verran. Ja loppuratkaisu, siitä voi olla monta mieltä, minusta siinä olisi voinut olla jotain enemmänkin.
Tekstit
call it madness
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Lopusta eri mieltä, sillä viimeinen lause käänsi kaiken uuteen asentoon.
Jahas, pitäisi varmaan kaivaa teos kirjastosta käsiin ja katsoa miten tarina loppuikaan.
Yritin kaivaa esiin teoksen loppua Amazonin Look Inside -palvelussa hakusanalla "end", ja tämä löytyi teoksen sivulta 621: "A scale-model battleship, still tied-up to its quayside, on fire from stem to stern, lifted suddenly in the middle, breaking its back as it blew up, dispensing fire and flames, debris and shrapnel and angrily buzzing and whining shells and rockets all about. The first, keeI-sundering gout of fire briefly lit up two silvery ovoids stood on their on a small low island nearby, before they vanished, almost as quickly as they had appeared."
Olisiko tässä ollut tuo viimeinen lause johon viittaat?
Lähetä kommentti