Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiaisen romaani yllätti, sillä kuvittelin tarinaa toisenlaiseksi, ja kerta kerran jälkeen käänteet saivat ihmettelemään mistä tässä oikeastaan on kyse, tässä muukalaisuuden kuvauksessa: Vadelmavenepakolainen (Otava 2011; ISBN 978-951-1-25652-6).

Romaani kertoo Suomessa syntyneestä ja kasvaneesta miehestä, joka lapsesta asti koki olevansa jotain muuta, kuuluvansa pikemminkin Ruotsiin kuin Suomeen:

Ei Suomi minua tarvitse. En minä sovellu Suomeen. En ainakaan suomalaiseksi. En innostu formula-ajoista, en herkisty Maamme-laulusta, en pidä liian kuumasta saunasta, enkä varsinkaan tykkää olla tuntitolkulla yksin hiljaa. Sotaveteraanit ovat minulle vain joukko miehiä, jotka kävivät jossain itärajalla häviämässä sodan. Toki se ponnistus koitui lopulta myös Ruotsin hyväksi.

Kun kaipuu Ruotsiin kasvaa liian suureksi, sinne on mentävä. Ja apuun löytyy Mikael, itsemurhaa hautova ruotsalaismies joka ottaa valmentaakseen ruotsalaiseen puheenparteen ja ruotsalaiseen keskustelukulttuuriin, muun muassa roolileikkien kautta:

- Oletko käynyt töissä?

- Seis! Seis! Tuo on mautonta. Työ on sivuseikka jos omainen on kuollut. Sinun pitää tehdä niin sanottu empatialaajennus. Kysyt muiden lähisukulaisten vointia. Jatketaan tästä.

Mikael eläytyy taas rooliinsa.

- Pikkuhiljaa paremmin.

- Miten isäsi, äitisi ja siskosi jaksavat? Oman lapsen menettäminen on varmasti raskainta mitä voi tapahtua.

- Loistavaa! Loistava repliikki! Juuri noin. Suomalainen taustasi näkyy vielä haparointina, mutta alat oppia. Tämä kaava toimii kansallisissa tragedioissa. Kansainvälisissä kriiseissä sinun pitää eläytyä köyhien maiden ihmisten asemaan ja hetken päästä korostaa, kuinka onnekas olet kun olet syntynyt Ruotsiin.

No, en paljasta juonesta tämän enempää, mutta melkoiseen karuselliin Nousiainen lukijan laittaa, koko ajan tuntuu siltä että pitäisikö päähenkilöstä tykätä vai olisiko parempi inhota häntä.

Niin, ja samalla tuntuu siltä että tässä osutaan monessa asiassa maaliin ruotsalaisten ja suomalaisten kuvaamisessa, vaikkakin välillä juonenkäänteitä pyöritetään vähän turhankin näppärästi.