Jaakko Heinimäki on kirjoittanut pienen, jopa taskuun mahtuvan kirjan niistä valinnoista joita teemme, hyvistä ja huonoista: Taskuetiikka (Kirjapaja, 2012; ISBN 978-952-247-322-6). Eikä tämän kirjan lukemisen valitsemista voi kovin huonona valintana pitää.
Heinimäki pohtii ennen kaikkea hyvää elämää, eikä niinkään ongelmia, jotka hän näkee ongelmallisina:
[...] moraalissa on kyse ennen kaikkea hyvästä elämästä, ja huono elämä, siis ongelmat, on pikemminkin hyvän elämän varjo. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö elämä olisi myös monimutkaista, vaikeaa ja joskus perin ongelmallistakin.
Siis, tiivistäen: "Kyllä me osaamme hyvää kohti ojentua, jos vain viitsimme."
Joskus tuntuu siltä, että Heinimäki tarkoituksella yksinkertaistaa monimutkaiset asiat niin että alkuperäisestä ongelmanasettelusta ei ole paljonkaan jäljellä. Ja toisaalta, ehkä asiat loppujen lopuksi ovat hyvinkin yksinkertaisia:
Hyvätapaisuus liittyy myös keskusteluun työyhteisöjen hyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Ihan vain normaalien käytöstapojen palauttamisella saisi paljon hyvää aikaan tulehtuneissa työyhteisöissä.
Heinimäen ajatukset ovat virkistäviä tässä maailmassa, jossa (usein Ayn Randia matkien) tuntuu valtaavan alaa ajatus, että toisista välittäminen ja toisten ihmisten auttaminen olisi jotenkin paha asia. Heinämäki pohtii asiaa luterilaisuuden kannalta, erityisesti siitä näkökulmasta että rikastuminen ei voi olla yritystoiminnan motiivi:
Luterilaisen käsityksen mukaan moraalisesti oikeutettua on kaikki sellainen työ, joka merkitsee hyvän kierrättämistä. Ja vain sellainen. Työn päämääränä on ihmisten yhteinen hyvä. Siksi minkä hyvänsä yrityksen keskeisenä arvona tulisi olla maailman parantaminen.
Hyvä että tämä tulee kerrankin sanottua selvästi. Erityisen selkeästi Heinimäki tuo esille kalvinistisen ja luterilaisen ajattelun perimmäisen eron, sen joka minua eräissä kovinkin (kalvinistiseen tapaan) uskonnollisissa ihmisissä on tavattomasti häirinnyt:
Kalvinistit ja kalvinismin perilliset uskovat Jumalan asentavan uskoontulossa uskovaiselle eräänlaisen moraalidigiboksin, jonka kautta Jumalan ystävät vastaanottavat niin korkealaatuista teräväpiirtomoraalia, että uskosta osattomat eivät osaa sellaisesta edes haaveilla.
Luterilaisuudessa taas luotetaan etiikan asioissa aivan tavalliseen talonpoikaisjärkeen. Lutherin mukaan kuka hyvänsä tervejärkinen pakanakin pystyy ihan ilman jumalallisia lisälaitteita laatimaan vähintään yhtä hyvän normikokoelman kuin kymmenen käskyä, jos vähän vaivautuu miettimään. Eikä hän näin lausuessaan halunnut vähätellä kymmentä käskyä millään lailla, päinvastoin.
Jep, tästä pikkuisesta kirjasta löytyy melkoista tykitystä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti