Colm Tóibín: En lång vinter

Colm Tóibínin romaaneista on suomennettu Brooklyn, mutta romaanin A Long Winter luin ruotsiksi käännettynä: En lång vinter (Norstedts, 2012; översättning Erik Andersson; ISBN 978-91-1-304461-3).

Kirja tarttui mukaan kirjaston ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden palautettujen kirjojen laatikosta, osin siksi että se on lyhyt, 118 sivua, osin takakannen tekstin ansiosta. Tässä ote romaanin kuvauksesta:

Miquel har återvänt efter värnplikten och nu är det dags att vinka av den yngre brodern. Pappan säger inte så mycket men håller ordning på fåren som precis vallats från bergssluttningarna inför den stundande vintern. Det är modern som håller samman familjen genom att se till att alla får mat och att det blir städat.

Så en dag märker Miquel att modern tycks smyga iväg när de är nere i byn och handlar. Snart blir han varse det som alla tycks ha vetat länge men ingen talar om. Modern är alkoholist. Kort därefter uppstår ett våldsamt bråk mellan föräldrarna. Dagen efter är modern försvunnen och den första snön faller. Det tar bara någon timme, sedan råder full snöstorm och det är frågan om liv och död.

Teosta voi pitää pienoisromaanina, mutta kyllä se hiljalleen kasvaa romaanin mittoihin. Elämä Espanjan vuoristossa tuntuu ajattomalta, ikään kuin yhteiskunnan kehitys ei olisi vaikuttanut elämään mitenkään. Ja ehkä se ei olekaan.

Päähenkilö Miquel tajuaa yhtäkkiä, että äiti on alkoholisti, on ollut jo pari vuotta, ilmeisesti jo ennen sitä kun hän lähti suorittamaan asepalvelustaan. Tóibín ei sen kummemmin selittele syytä tähän, mutta lukija saa riittävästi vihjeitä siitä, miten vaikea perheen tilanne on karuilla vuorilla, riidoissa naapureiden kanssa:

Sådana här kvällar såg han sina föräldrar unga: fadern var omtänksam och spred gemyt när han tände ljusen och skickade runt maten och hällde upp vinet; modern kände sig fri att prata om sin egen mor och den mat hon lagat vid olika tillfällen och vad som sades om henne, och om festerna i den gamla byn, de goda grannar de haft där. Detta gjorde hon på ett försiktigt sätt, utan att antyda någon kritik av livet som hon levde här, som de mer än något förgånget liv ville fira.

Kun äiti sitten lähtee kävelemään ja katoaa vuorille, juuri ennen lumimyrskyä, muuttuu elämä kokonaan. Tóibínin tapa kertoa on hienovarainen, eikä hän juurikaan selittele asioiden taustoja tai syitä, vaan kertoo siitä mitä ihmiset tekevät ja sanovat.

Romaani kertoo samalla aikuistumisesta ja ystävyydestä, siitä miten ihminen voi hiljalleen ymmärtää maailmasta hiukan enemmänkin kuin vain oman pienen osasensa. Ehkä Miquel loppujen lopuksi onkin onnekas, menetyksistä huolimatta.

Romaani on tummanpuhuva, mutta kirkkaat sävyt, kuinka kirkkaita ne ovatkaan pimeyden keskellä. Tragediasta tässä on kyse, mutta samalla lohdusta, ihmisenä olemisen hauraasta kauneudesta.

Tóibín vakuutti, ja niinpä laitoin kirjastosta varaukseen romaanit Brooklyn sekä Äitejä ja poikia (ilmestyy keväällä 2013 Tammen Keltaisessa kirjastossa).