Väylä

Mikko Myllylahti oli itselleni tuntematon runoilija ennen tätä kokoelmaa, jonka nimi tulee paikallisten käyttämästä sanasta Tornionjoelle: Väylä (Savukeidas, 2012; ISBN 978-952-268-018-1). Mukana on monenlaista runoa, niin proosarunoa kuin typografisesti monimutkaista runoa. Täytyy sanoa, että eniten pidin proosarunoista, en oikein päässyt kiinni näihin muihin tyyleihin (tai tyylittömyyksiin).

Abstrakti ja konkreettinen limittyvät ja lomittuvat näissä runoissa, ja niissä on arjesta kumpuavaa kummallisuutta, kun tekemisiä katsotaan vähän oudosta suunnasta; ja mitä merkkejä itse kukin meistä loppujen lopuksi maailmaan jättääkään?

Neljän runon sarjassa ”Neljä kirjettä” oli kahden rivin kohta, joka pisti miettimään, ja ehkä sopii esimerkiksi Myllylahden taidosta:

Muuten voimme kaikki täällä hyvin: lasten hiukset leikattiin tylsillä saksilla,
vastarannalla poltettiin tulia. Jostain kantautui hiljaista puhetta.

Mainiona detaljina mainittakoon, että kirjassa oli pitkähkö lainaus Hannu Karttusen tiedekirjasta Tiedettä kaikille: Fysiikka (Ursa, 2004). Kyseinen teksti on todella aivan kuin runoa.

Ja otetaan vielä katkelma proosarunon lopusta:

Olet kuin lapsi joka upottaa jalkansa laiturilta kesän kylmyyteen, 
ymmärtämättä mitä kylmyys, unohdus, kesän vääjäämättömyys on.