tiistai 17. heinäkuuta 2012

Taatelikujan salaperäinen Pisteli

Tammenterho-sarjassa julkaistu lastenkirja epäilytti tytärtäni ensin, mutta sitten hän sen luki ja tuntui tykkäävän: Taatelikujan salaperäinen Pisteli (Tammi, 2012; ISBN 978-951-31-6497-3). Kirjan tekstin on kirjoittanut Ville Hytönen ja kuvituksen on tehnyt Krista Partti.

Kirjassa on 31 sivua ja tekstiä on kohtuu vähän, joten lukemaan jo oppineella ei kirjan kanssa mene pitkään. Tytär kuitenkin halusi, että luen sitä hänelle, joten aloitin kirjan ja luin ääneen siitä puoli tusinaa sivua.

Pienen vetoavun jälkeen tytär jatkoi omin avuin, kun tarinan arvoitus ilmeisesti alkoi kiinnostaa: mikä ihme on Pisteli?

Ihan varma en ole tyttären tykkäämisen laadusta. Kirja tuli kyllä luettua, mutta kun kysyin millainen se oli, vastasi tytär: "Hmmm... Aika omituinen. Siinä ei ollut kyllä järkeä. Tai vain muutamia järkeviä kohtia." - Tyttäreni taitaa olla jo vähän vanhempi kuin kirjan varsinainen kohdeyleisö.

Omasta mielestäni mukava koukku tarinaan on piilotettu. Samalla kirja kuvaa mainiosti lapsen mielikuvituksen voimaa, kun uudelle kummalliselle asialle yritetään löytää selitystä.

Monen moista mielikuvitusolentoa tulee keksittyä, kun pelottavalla Pistelille yritetään löytää selitystä. Kuvitus toimii hyvin, olematta liian pelottava.

Ei kommentteja: