perjantai 20. heinäkuuta 2012

Puhuva jumala

Tony Hillerman kirjoittaa hyviä dekkareita, mutta tällä kertaa mukana on ehkä turhankin paljon toimintaa: Puhuva jumala (Otava, 1998; suom. Jyri Raivio; ISBN 951-1-15390-0). Nyt ollaan tekemisissä sekä intiaanien luurankojen että vanhojen museoesineiden kanssa. Ja ehkä jotain muutakin kummaa on tekeillä.

Ihan taitavasti Hillerman tarinaansa punoo auki. Tälläkin kertaa kahdesta suunnasta, sillä poliisit John Leaphorn ja Jim Chee selvittelevät kumpikin omalla tahollaan rikoksia, tai sellaisen epäilyjä. Lopulta polut vievät yhteen ja poliisit ihmettelevät, mistä oikein onkaan kyse.

Navajokulttuurista kerrotaan tässä kirjassa vähemmän kuin aiemmin lukemissani Hillermanin dekkareissa, tosin kyllä tässäkin siitä saa makupaloja. Mutta pääosin nyt ollaan valtakulttuurin parissa ja navajojen kulttuuri on vain lähtökohta mysteerin selvittelyllä. Ei hassumpi dekkari, mutta ei mielestäni Hillermanin parhaimpia.

Ei kommentteja: