Suomen muuttuvat koordinaatit

Hiski Haukkala tarttuu Suomen asemaan, ”idän ja lännen välissä”, ja melkoisen uskottavasti hän kommentoi sekä vallinneita historiakäsityksiä sekä vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia: Suomen muuttuvat koordinaatit (Gummerus, 2012; ISBN 978-951-20-8791-4). Toki Haukkalalla on oma käsityksensä tulevasta, mutta mitenkään yksisilmäiseksi ei hänen esitystään voi sanoa, ja uskottavasti hän perustelee ajatuksiaan.

Venäjä, Eurooppa, Yhdysvallat, Kiina – siinä toimijoita tulevaisuuttaan rakentamassa. Mikä on Suomen asema tässä joukossa ja miten Suomen pitäisi toimia tulevaisuutensa takaamiseksi?

Kirjan tausta on mainio: ”Tämän kirjan juuret ovat muistiossa, jonka kirjoitin Suomen ja Venäjän välisen huostaanottojupakan takia pikaistuksissani ulkoministeriöaikanani vuonna 2010.”

No, kirjassa itsessään ei tästä pikaistumisesta ole jälkeäkään, paitsi ehkä juuri tuota kyseistä tapausta kommentoitaessa. Haukkala ihmettelee sitä miten tämän kaltainen konflikti voidaan jättää Suomen paikallistason toimijoiden ja Venäjän valtion edustajien väliseksi ilman että Suomen valtiovalta ottaa millään tavalla asiaa haltuunsa.

Suomen historiaa Haukkala käsittelee selkeästi, ehkä jonkin verran mutkia suoristaen, mutta niin on syytäkin tehdä suppeassa esityksessä. Mikä oikein on Suomen identiteetin määritelmä? Haukkala viittaa muun muassa Mauno Koiviston vastaukseen – ”Selviytyminen.” – mutta tuo esille myös muita näkemyksiä: olosuhteiden ankaruus, ulkoinen uhka ja yksin jäämisen kokemus. Tästäkö me ponnistamme?

Kirjan keskeinen teema liittyy suhteeseen Venäjään. Joidenkin mukaan Suomen historia – ja ulkopolitiikka – on pelkkää pakonomaista pakoa Venäjästä, mutta Haukkala tuo esille muitakin ajatuksia, liittyen muun muassa siihen miten paljon Suomi on aikojen kuluessa Venäjä-suhteistaan hyötynyt.

Entä sitten muutokset muualla maailmassa? Yhdysvallat on kriisissä, eikä pelkästään velkaantuneisuutensa takia vaan koko sosiaalisen järjestelmänsä umpikujan vuoksi. Mutta silti, ei kannata aliarvioida amerikkalaista selviytymisen kykyä. (Ja sikäläisen sotateollisuusklusterin elinkelpoisuutta.)

Toinen asia sitten on Kiinan nousu, missä ainoa iso kysymys liittyy siihen, kuinka merkittäväksi taloudeksi ja toimijaksi Kiina lopulta nousee? ”Kiinan nousun suurin merkitys lienee siinä, että se näyttää muulle maailmalle, että on mahdollista menestyä ilman läntisten periaatteiden totaalista omaksumista ja samankaltaistumista.”

Ei toki sovi unohtaa sitä että kansallisvaltioiden pohjalta organisoidusta maailmasta ollaan siirtymässä ylikansalliseen, verkostoituneeseen aikaan: ”Tämä vallan diffuusio saattaa olla 2000-luvun todellinen vallan siirtymä ja lopulta kenties Kiinan nousuakin suurempi uutinen.”

Ja vielä vähemmän sopii unohtaa sitä, että planeettamme resurssit ovat rajallisia – ja että ihmiskunnalta tuntuu puuttuvan kyky tehdä tarvittavia päätöksiä edessä olevien riskien ja haasteiden hoitamiseksi: ”[I]hmiskunta on syöksymässä myös teknologiseen tulevaisuuteensa ilman kuljettajaa.”

Yhdysvallat on vetäytynyt poliittisesti Itä-Euroopasta. Samalla EU:n relevanssi on yhä kyseenalaisempaa: ”Viime kädessä EU:n paradoksi ja suoranainen tragedia kuitenkin on, että kaikista vakavista ongelmistaan ja onnettomista tulevaisuudennäkymistään huolimatta sillä on lukuisia vahvuuksia ja suoranaisia valtteja, joista sen itse tulisi paremmin hyötyä ja josta koko maailma itse asiassa kipeästi tarvitsee.”

Ja entä vielä? No, Venäjä panostaa yhä enemmän sisäiseen turvallisuuteensa. Lisäksi Euroopan kannalta keskeistä on Saksan ja Venäjän keskinäinen suhde, niin taloudellisesti kuin poliittisesti. Ja myös Suomen kannalta tämä on aivan keskeinen kysymys.

Mainio kirja, selkeästi kirjoiteltu, hyvin perusteltu, ja lukijalle annetaan eväitä muodostaa oma kantansa asioista.