Unto Matinlompolon kertomuksista saa nauttia pienessä kirjassa Iltatulien tarinoita (Väylä, 2010; ISBN 978-952-5823-28-8). Kesti hetken aikaa, pari kolme sivua, päästä kiinni kirjan murteeseen, mutta sitten lukeminen oli nautinnollista. Harvoin näin herkullista kerrontaa pääsee lukemaan.
Ja Matinlompolo osaa sanomisen, olkoon kyse sitten Tornionjokilaakson luonnossa kulkemisesta tai muunlaisesta elämänmenosta. Usein tarinoissa nivotaan mennyttä ja nykyistä yhteen, muistellaan miten asiat olivat ja peilataan sitä nykyiseen.
Pakko tähän on näyte laittaa, ei tätä tekstiä muuten pysty kuvaamaan. Seuraavassa muistellaan kylmiä talvikelejä kertojan nuoruudessa:
Karvalakit oli hyät ja päitten puolesta ei ollut mithään hättää. Siihen aikhaan oli muotina kammata tukka taka päälaen yli ja ko monela oli kankea karvotus niin se homma tehetti. Ostethiin Suaveeta tai Prylkreemiä ja sitä laitethiin niin paljon ettei väkipäisinkhään hius noussu pysthöön. Ja ko siihen lyöthiin pääle karvalakki niin se imi rasvaa ja tuli talven mithaan raskaaksi niinko mettonraato.
Matinlompolo on kirjannut aika unohtumattomia tapahtumia tarinoihinsa, lievätkö tosipohjaisia, ja usein niissä kohtaavat etelän ihmisten (tai herrojen) tekemiset ja paikallisten ihmisten oma tapa tehdä asioita. Melkoisia kiemuroita jutuissa on, vaikka suoraankin mentäisiin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti