Päätoiminen elämä

"No niin, on aika heitellä kivet", sanoo Aarne Kinnunen muistelmakirjassaan Päätoiminen elämä (Otava, 2011; ISBN 978-951-1-25509-3). Ja kyllä kiviäkin lentää, suuntaan jos toiseen. Kinnunen kirjoittaa taitavasti, ja huumoriakin on mukavasti. Kaiken lisäksi Kinnunen ei säästä itseänsäkään muisteluissaan.

On myös myönnettävä, etten tiennyt kuka Aarne Kinnunen on ennen tämän kirjan lukemista, vaikka hänen kuvailemistaan kirjailijoista lähestulkoon kaikki olivat tuttuja, jopa suosikkejani, kuten esimerkiksi Saramago.

Ja entä mitä on sitten tämä estetiikka, jota Kinnunen on professorina opettanut ja tutkinut? No, kovin paljon en estetiikasta ymmärtänyt tämän kirjan jälkeen, jotain kuitenkin, ainakin sen että aihe rupesi tosissaan kiinnostamaan. Kinnusen kirjoja on syytä lukea enemmänkin.

Kirjan alussa Kinnunen nostaa esille lainauksen Tsehovilta, Elämä on mennyt aivan kuin ei olisi elänytkään, ja pohdiskelee: "Tämä syvältä koskettava eksistentiaalilause on itse asiassa tärkeimpiä kysymyksiä, joita voi itselleen asettaa. Jos sen tulee kysyneeksi, on katsanto muuttunut. Jos taas ei tule kysyneeksi, on kuin ei olisikaan elänyt."

Kinnunen myös ehkä viittaa omiin muistelmiinsa todetessaan: "Vakavasti sanoen kieli ei salli meidän puhua itsestämme joutumatta naurunalaiseksi. Tätä kielen herruutta ylitse kaiken jokainen ei huomaa, ja siksi heidän muistelmansa ovat hauskoja luettavia."

No, tätäkin hauskuutta kirjasta löytyy, ja jonkin verran myös sellaista mitä aluksi pidin jaaritteluna, kunnes totesin että kyllä sielläkin aina jokin ajatuksen tynkä on, ellei syvempääkin totuutta.

Ja jännällä tavalla kirja kulkee, asiasta ja aiheesta toiseen. Välillä puhutaan esimerkiksi kalastamisesta, sitten opettamisesta korkeakoulussa, sitten kirjailijoista, välillä hutkitaan kollegoja, ja sitten tuleekin kuvaus siitä mitä on elää vuosikymmeniä vahvatahtoisen vaimon kanssa, kuka siinä kesyyntyykään.

Melkoinen muistelmateos tämä on. Kinnunen osaa kertomisen taidon.