Hanna Kuusi on kirjoittanut mielenkiintoisen historiikin kirjastomaailmasta: Lainatut, viivatut, tentityt (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011; ISBN 978-952-222-280-0). Teoksella on alaotsikkona Ylioppilaskunnan kirjasto / Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto 1858-2009, ja se kertoo tsaarinajan yliopistossa toimineesta ylioppilaiden omasta kirjastosta, joka kasvoi ja kehittyi ja muuttui loppujen lopuksi osaksi Helsingin yliopiston kirjastoa.
Kirjasta käy hyvin ilmi opiskelijakirjaston palvelutehtävä: "Ennen kaikkea opiskelijakirjastot poikkesivat muista tieteellisistä kirjastoista palveluorientaatiollaan - opiskelijat tarvitsivat palvelua ja toisaalta kehittynyt palvelukulttuuri opetti opiskelijat kirjaston käyttäjiksi."
Kirjojen lainausmahdollisuus on ollut ja on opiskelijoille tärkeä, myös taloudellisessa mielessä: "Kirjojen lainaus oli huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin suora opintotuki. [...] Opiskelijakirjaston laskelmien mukaan yksittäinen opiskelija säästi vuodessa 1500-2500 markkaa, kun pystyi lainaamaan tenttikirjansa kirjastosta. Jos opiskelijat olisivat ostaneet kirjansa, olisi se merkinnyt 39 miljoonan markan investointeja vuosittain. Vertailun vuoksi opiskelijakirjasto käytti kurssikirjallisuuden hankintaan vuonna 1990 noin 1,7 miljoonaa."
Sellaiset tieteenalat joilla kirjallisuudella on erityisen suuri merkitys hyötyvät kirjastolaitoksesta valtavasti. Kirjasta käy ilmi, että 1990-alkupuolen taloudellisen kriisin aikana laskettiin, mitä kurssikirjallisuus tulisi maksamaan opiskelijalle: "Oikeustieteellisen maisteritutkinnon kirjapaketin hinnaksi saatiin 32 000 markkaa ja valtiotieteellisen tutkinnon 24 000 markkaa." Ja tässä oli kyseessä vain tutkimusvaatimuksissa mainitut kirjat.
Teos on mainio kuvaus kirjastosta "sisältä päin", ja samalla se valottaa olennaista yhteiskunnallista toimintoa jota ilman osaamista tuskin voisi ajatella syntyvän, ainakaan samassa mitassa kuin mistä olemme saaneet Suomessa tähän asti nauttia.
Hieno työtä, sekä historiikin tekijältä että historiikissa kuvatulta laitokselta!
in the northern hemisphere
5 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti