Uusi HR – arjen henkilöstöjohtamista

Veli-Pekka Moisalo kertoo muutoksesta, jossa liiketoiminnan painopiste siirtyy henkilöstön suuntaan: Uusi HR – arjen henkilöstöjohtamista (Infor, 2011; ISBN 978-952-5928-16-7). Odotuksia HR-asiantuntijoille (Human Resources) on paljon, samoin kysymyksiä: innovatiivisuus, tehokas viestintä, työvoiman hankkiminen ulkomailta ja työhyvinvoinnin uudet tarpeet.

Paikoin tuli miettineeksi, kenelle kirja oikein on tarkoitettu, sillä Moisalo pohdiskeli aika paljon asioita myös HR-palvelujen tarjoajan näkökulmasta, joskus vähän kitkeräänkin sävyyn, esimerkiksi siitä kuinka jokin asiakkuus menetettiin kun kilpailija tai ulkopuolinen konsultti puuttui sopimusneuvotteluun.

Mutta kyllähän tämäkin antaa kuvaa HR:n arkipäivästä. Joka tapauksessa Moisalo suosittelee että päätökset palveluntarjoajien valinnassa tehdään omin voimin: ”Arvioinnissa on tietysti mukana useampi henkilö oman organisaation sisältä. Vaikka organisaation kehittämisessä olisi ollut pitkään mukana sama ulkopuolinen konsultti, häntä ei pidä ottaa mukaan valintaan, sillä hän on jäävi.”

Kirjan johdannossa Moisalo kertoo dog and tail -ilmiöstä eli siitä että HR:n ratkaisut eivät voi enää perustua kategorisiin ohjeisiin: ”Lähtökohtaisesti jokaisen uuden ratkaisun tulee olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Sen lisäksi nykyaikaisesti johdetussa organisaatiossa on pyrittävä yksilöllisiin ja joustaviin ratkaisuihin. […] Tämä taas johtaa ennakkopäätöksen luomiseen ja muuttuu uudeksi käytännöksi. Sitä taas täytyy käsitellä uudessa tilanteessa uudestaan. Tässä mallissa koira jahtaa omaa häntäänsä ja/tai koira syö omaa häntäänsä.”

Moisalolla on paljon tarinoita työelämästä, osa ehkä hiukan asian vierestä mutta hauskoja ja opettavaisia silti: ”Tapasin kerran erään johtajan kontallaan lattialla viivoitin kädessään. Hän oli tarkastamassa pohjapiirustusta, että oliko hänen huoneensa todella kollegan huoneen kokoinen.” (Opettavaisella en tarkoita tässä nimenomaisessa tapauksessa sitä, että pitäisi seurata tämän johtajan esimerkkiä.)

Moisalo kuvaa hyvin hierarkkisen johtamisotteen ongelmia, ja mainitsee kansallisen malliesimerkin: ”Nokia on ohittanut elinkaarensa kulminaatiopisteen aivan omien ratkaisujensa ansiosta. Ensin väheksyttiin simpukkapuhelinta, sitten väheksyttiin älypuhelimia ja viimeksi ankkuroiduttiin väärään käyttöjärjestelmään. Syynä on ollut johdon etäisyys asiakaskunnasta ja asiakastarpeen huono kulku johtoon asti.”

Ja otettakoon tähän vielä mainio esimerkki siitä, miten yksityiset asiat ja työtehtävät menevät nykyisin aivan sekaisin:

Ohjelmointialan yrityksessä työntekijä A oli mennyt kaverinsa B autoon kotimatkalle. He kävivät katsomassa B:n sisarta ja olivat juoneet kahvit ja jutelleet 30 minuuttia. Normaali kotimatka töistä oli katkennut. A jatkoi autossa läppärillä vapaa-ajan ohjelman pelaamista. A ja B keskustelivat intensiivisesti siitä. A sai hyvän idean liittyen omaan ohjelmointityöhönsä. Hän oli sähköpostitse yhteydessä esimieheensä tästä havainnosta ja sai käskyn jatkaa kehittelyä. B ajoi edessä pysähtyneen rekka-auton perään seurauksella, että A ja B joutuivat sairaalahoitoon. Mikä on tapauksen yhteys työntekoon ja työaikaan. Olivatko A ja B töissä?