Tapaus G - Murha menneisyydestä

Tämä on taidonnäyte, Håkan Nesserin rikosromaani Tapaus G - Murha menneisyydestä (Tammi, 2009; suom. Saara Villa; ISBN 978-951-31-4416-6). Eläkkeelle jäänyt Van Veeteren, jota entiset kollegat edelleen kutsuvat komisarioksi, saa eteensä pähkinän: olisiko aikoinaan selvittämättä jäänyt rikos viimeinkin ratkeamassa?

G:n tapaus on Van Veeterenille läheinen, ei pelkästään siksi että syylliseksi epäilty sai oikeudessa vapauttavan päätöksen vaan myös siksi, että Van Veeteren oli G:n kanssa samaan aikaan koulussa ja oppi tuntemaan tämän häikäilemättömän mielenlaadun.

Kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäisessä palataan ajassa taaksepäin rikokseen, jossa G:n vaimo putoaa hyppytelineeltä uima-altaaseen, joka on tyhänä. Onko kyseessä onnettomuus? Rikokseen viittaa se, että vaimolle oli juuri otettu 1.2 miljoonan henkivakuutus. Ja G:n edellinen vaimo katosi Amerikassa epäilyttävissä olosuhteissa, ja tällöinkin G kuittasi henkivakuutuksen, 400 000 dollaria.

Mutta G:llä on äärimmäisen vahva alibi, eikä näyttöä rikostoverista koskaan saatu. Alibiin on sotkeutunut yksityisetsivä, sillä G:n vaimo oli pyytänyt selvittämään miehensä menemisiä juuri kyseisenä iltana.

Kirjan toinen näytös käynnistyy, kun tämä kyseinen yksityisetsivä katoaa 15 vuotta myöhemmin. Jälkeensä hän oli jättänyt viestin, jossa viitataan G:n tapaukseen. Oliko yksityisetsivä selvittänyt rikoksen ja joutunut itse G:n uhriksi?

Nesser kutoo näistä aineksista moniäänisen tarinan, jossa ei pelata niinkään yllätysmomenteilla vaan ihmisten päänsisäisten maailmojen sisällöillä, ikään kuin sipulia kuorittaisiin kerros kerrokselta. Mitä lopulta paljastuukaan, onko G läpeensä paha vai onko jutun taustalla ihan jotain muuta?

Van Veeteren -sarjan päättävä Tapaus G osoittaa Nesserin taidot. Jäähyväisiä tässä jätetään, ja samalla pohditaan ihmisen kykyä suhtautua toisiin ihmisiin, tai kykyä ymmärtää omaa itseään. Tiettyä lohdullisuutta tarinassa on, huolimatta sen pohjavireestä joka on tummia sävyjä täynnä.