Håkan Nesserin rikosromaani Toden ja ilveen verkko (Tammi, 1999; suom. Saara Villa; ISBN 951-31-1340-x) sai vuonna 1993 Ruotsin dekkariakatemian debytanttipalkinnon. Ja huima kirja tämä onkin: komisario van Veeteren ja hänen kollegansa astuvat kirjan sivuilta uskottavina persoonina. Nesserin luoma maailma tuntuu elävän ja hengittävän todellisuutta.
Minusta tuntuu, että kirjan lopussa, puhuessaan ratkaistavan rikostapauksen "determinantasta", Nesser myös kuvaa kirjojensa perimmäistä tarkoitusta: "Jos nyt täytetyn elämän, keinotekoisen, koossa pitämiseen tarvitaan juonia ja punaisia lankoja, niin täytyyhän saman ilman muuta päteä aitoon tavaraan, todelliseen elämään."
Myöhemmissä kirjoissa Nesser vielä täydentää ja syventää hahmojensa luonteenpiirteitä, ja vaikka tässä kirjassa van Veeteren näyttäytyy erittäin tylynä hahmona, varsinkin kuulusteluissa olevan rikollisen näkökulmasta, löytää Nesser hänestä muitakin sävyjä.
Ja entä se tarina? Kyllä täytyy sanoa, että melkoiseen pyöritykseen Nesser lukijansa vie.
Murhasta epäilty mutta muistinsa menettänyt mies on todistusaineiston näkökulmasta epäilyksettä syyllinen, mutta van Veeteren ei ole sataprosenttisen vakuuttunut. Ja pian lähtee liikkeelle synkän kohtalodraaman viimeinen näytös...
Tekstit
a compassionate ear
7 tuntia sitten
2 kommenttia:
Nesser on suosikkini ruotsalaisista rikoskirjailijoista. Hänen kirjansa erottuvat posiitivisesti massasta, ehkä sitten kuvitteellisen Maardamin vuoksi. Nautin myös Van Veeterenin hahmoon sarjan edetessä tulevasta verkkaisuudesta ja pohdiskelevuudesta.
@Lukutoukka: Pari kuukautta sitten en tiennyt juuri mitään Nesseristä ja nyt olen lukenut melkein koko tämän sarjan, ja kyllä se vaikutuksen teki, ihailtavaa työtä, sarja tosiaan "kypsyy" ajan mittaan.
Lähetä kommentti