The Crossing of Heaven: Memoirs of a Mathematician

Kustantaja lähetti arviointikappaleen matemaatikko Karl Gustafsonin elämänkerrasta jo pari kuukautta sitten, mutta en siihen heti tarttunut, jotenkin ajattelin ettei se nyt niin hirveän kiinnostava voi olla. Mutta kun kirjaan sitten tartuin, olin innoissani.

Gustafson tuntuu tehneen vaikka mitä, muun muassa huippuluokan kalliokiipeilyä, USA:n tiedustelupalveluiden huippusalaisia projekteja ja niin edelleen: The Crossing of Heaven: Memoirs of a Mathematician (Springer, 2012; ISBN 978-3642225574).

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Ioannis Antoniou, Gustafsonin kollega, joka kannusti elämänkerran kirjoittamiseen. Esipuheen luettuani aloin jo aavistaa jotain epätavallista.

Mutta sitten kävi ilmi, että Gustafson on virtuoosimainen tarinankertoja. Tosin hän vähättelee omia tarinankertomiskykyjään, sanoen ettei hän ole taipuvainen pohtimaan tekemisiään ja niiden vaikuttimia. Mutta elämänkerta tuntuu äärimmäisen uskottavalta psykologiselta romaanilta: tästä syystä minusta tuli tällainen.

Gustafson kertoo vaatimattomasta perhetaustastaan ja siitä millaista oli yrittää tulla toimeen opiskelijana kun rahat piti ansaita itse, lähinnä fyysisellä työllä. Ilmaista ruokaa ja asumista järjestyi silloin tällöin, mutta elämisen puitteet olivat todella niukat.

Osittain näistä syistä Gustafson päätyi 1950-luvulla (aluksi tietämättään) USA:n liittovaltion tietotekniikkaprojektiin, jossa pyritiin käyttämään tietokoneita tiedustelutiedon kuten tutkasignaalien käsittelyyn. Gustafson kirjoitti ohjelmistoja ja operoi tietokoneita, ja koko touhu luokiteltiin huippusalaiseksi.

Tietokoneista kiinnostuneille kerrottakoon, että Gustafsonin kirjasta käy ilmi muun muassa, mistä termi käteismuisti (cache memory) on peräisin: cache on tiedusteluorganisaatioiden terminologiaa ja viittaa agenttien käyttämään piilopaikkaan, ”jemmaan”. Gustafson oli yksi ensimmäisiä jotka kehittelivät käteismuistin ideoita, kun tarvittiin enemmän laskentatehoa senaikaisista (tässä puhutaan 1950-luvusta) tietokoneista.

Ja riemastuttavaa oli kuulla, miten Gustafson ratkaisi ongelmia kun koneen laskuteho ei sittenkään riittänyt: hän otti neljä konetta ja pani ne laskemaan rinnakkain siten että yhden tulostama paperinauha meni syötteeksi seuraavalle koneelle. Myöhemmin tämä tekniikka tunnettiin suurteholaskennassa nimellä liukuhihnoitus (pipelining). Koneiden ohjelmoinnissa täytyi olla tosi tarkkana, että paperinauhaa tulostui ja luettiin juuri oikealla nopeudella, jottei paperinauha jumiutunut tai katkennut.

Kaikki tämä Gustafsonin työ tietotekniikan parissa oli ikään kuin sivujuonnetta hänen urallaan, ja olisi jäänyt kertomatta – ja samaten elämänkerta olisi jäänyt kirjoittamatta – ellei Gustafson olisi saanut muutama vuosi sitten sattumalta tietää, että hänen tekemänsä menetelmä- ja ohjelmistokehitys oli deklassifioitu, se siis ei ollut enää salaista.

Kerrottakoon vielä, että huippusalaisen homman sisällöksi tuli lopulta tiedustelusatelliittien ohjelmistojen kirjoittaminen, jotta päästiin eroon hankalista vakoilulentokoneista. Ja oletettavasti kesti hyvin pitkään, ennen kuin Neuvostoliitossa ymmärrettiin miten hyvin USA:ssa pystyttiin paikallistamaan heidän sotilaalliset kohteensa erityyppisiä tietoja yhdistämällä.

Gustafsonilla on monipuolinen tausta matemaatiikkona, soveltavasti tutkimuksesta puhtaaseen.

Mielenkiintoinen anekdootti liitty John Nashiin, jolta Gustafson sai hämärän kirjeen ulkomailla tutkimusvierailulla ollessaan. Nash itse ei myöhemmin, Nobelin saatuaan ja pahimmasta sairaudesta toivuttuaan, muistanut asiasta mitään.

Ilmeisesti Gustafsonin matemaattisen artikkelin yhteydessä ollut postiosoitteen numero oli saanut Nashin päässä käytiin hyvin eriskummallisen ajatusketjun. Ajatustenvirtansa hän kirjoitti paperille ja lähetti Gustafsonille. Gustafson itsekin toteaa, että matemaatikon upotessa teorioita pohtimaan ero mielisairauden ja normaalin ajattelun välillä voi olla hiuksenhieno.

Kalliokiipeily oli Gustafsonille tärkeää 13-vuotiaasta lähtien. Hän valloitti kavereidensa kanssa useita huippuja ja seinämiä ensimmäisenä. Hän välttyi onnettomuuksilta, mutta monta kertaa kuolemanvaara oli lähellä. Mutta kalliokiipeilyssä oppi keskittymään: "When one's life hangs in a delicate life and death balance somewhere on the rocks over Boulder, the mind is more naturally focused on footholds and handholds, how good the belay is, and what's the best next move. Mountain climbing, and especially rock climbing, has this Zen-like effect of cleaning and simplifying the mind."

Gustafson kuitenkin lopetti kalliokiipeilyn onnettomuuksien takia: "I stopped rock climbing at age 50 after a dangerous pendulum off-route on a high peak exactly three weeks after my girlfriend had died on a climbing trip to Peru."

Lopuksi vielä Gustafsonin omin sanoin se mistä kirjassa on kyse: "[I]t is in the flavor of human interactions that our lives find their true meaning. You will find many in this book."