Harjunpää ja ahdistelija

Matti Yrjänä Joensuu tarttui vaikeaan teemaan, ihmisen yksinäisyyteen, romaanissa Harjunpää ja ahdistelija (Otava, 2007; ISBN 978-951-1-21710-7). Voisi ehkä sanoa, että kaikki kirjallisuus kumpuaa tästä teemasta, ja että siitä on siksi vaikea sanoa mitään erityisen omaperäistä, mutta juuri tässä Joensuu onnistuu.

Harjunpää hoitaa juttua jos toistakin, ja saa kaiken lisäksi tehtäväkseen selvittää naisia ahdistelleen miehen tapauksen. Ja kuten Joensuun kirjoissa yleensäkin, lukija pääsee näkemään myös ne olosuhteet, joista rikos, tai pikemminkin rikossarja, lopulta kumpuaa.

Harjunpää on poliisi, joka on vähä vähältä menettämässä jotain ihmisyydestään, ja hän myös huomaa tämä itse. Tästä syntyy kirjojen erikoislaatuinen jännite, siitä että väkivallan virkamies joutuu yhteiskunnallisessa tehtävässään mahdottomaan tilanteeseen.

Ei ole supersankareita eikä superpoliiseja, tavallisia ihmisiä vain, elämässä elämäänsä yhteiskunnassa jonka ihmiset ovat itselleen luoneet.

Jotakin alakuloista näissä kirjoissa on, mutta samalla lämpimän inhimillistä, ikään kuin se mitä tapahtuu - ihmisyyden rapautuminen - olisi samalla myös todiste ihmisyyden olemassaolosta.