Virran molemmin puolin

Mirkka Rekolan kokoelma Virran molemmin puolin - Runot 1954-2004 (WSOY, 2009) osoittautui vaikeaksi, hankalaksi luettavaksi. Kirjassa on saatteena tutkija Liisa Enwaldin luonnehdinta Rekolan runoilijan työstä, tai sanoisiko tehtävästä runoilijana, ja se hiukan auttoi, mutta silti, jotenkin tuuliajolle tätä kokoelmaa lukiessani jouduin.

Rekolan kuvakielelle sanotaan olevan ominaista "yhtäaikainen tarkkuus ja avoimuus", mikä tarkoittanee sitä että runoissa on hyvinkin yksityiskohtaisia havaintoja ympäristöstä ja elämästä, mutta sillä tavalla runoksi rakennettuina että niihin on vaikea saada otetta, on vaikea ymmärtää mitä runoilija haluaa sanoa tai ajaa takaa.

Ehkä runojen ominaispiirre onkin se, että kukin lukija voi pystyttää runoihin oman näkemyksensä, oman selityksensä, aivan omanlaisensa - ja tässä mielessä teoksen runot ovat "lyriikkamme avarimpia kohtaamispaikkoja".

Otan tähän yhden esimerkin, lyhyen runon kokoelmasta Anna päivän olla kaikki:

Laskin ruokapaketin puistonpenkille.
Istuin, katselin merta.
Oli kuin vieressä olisi joku joka odottaa kotona.

Avoimeen, odottavaan tilaan näiden runojen lukemisen jäljiltä jää. En tiedä, ollako tyytyväinen, vai ei.