Parempia luontovalokuvia

Guy Edwardes tarjoaa sata vinkkiä parempiin luontovalokuviin kirjassaan 100 Ways to Take Better Nature & Wildlife Photographs (David & Charles, 2011). Kirja sai miettimään sitä, missä luontovalokuvaus oikein meneekään, mitä se tavoittelee ja toimivatko luontovalokuvaajat eettisesti kestävällä tavalla. Isoja kysymyksiä.

Edwardes on onnistunut markkinoimaan luontovalokuvansa näppärällä tavalla: vaikka kuvista ei muodostu juuri minkäänlaista juonta tai teemaa, lukija kiinnostuu kuvista kun ne paketoidaan oppikirjamaiseen formaattiin. Voisiko tästä todella oppia ottamaan parempia luontokuvia?

No, vinkit ovat osittain hyvinkin triviaaleja ja voisiko sanoa että osin jopa hakemalla haettuja kuhinkin kuvaan liittyen. Aasinsillan käyttö tulee monessa tapauksessa mieleen.

"Käytä laajakulmaobjektiivia", "käytä teleobjektiivia", "käytä isompaa herkkyysasetusta", "paranna kuvaa jälkikäsittelyllä", "poista häiritsevät roskat" ja niin edelleen. No, onko tästä nyt kovin paljon opittavissa?

Sitä ei voi kiistää, etteikö Edwardes osaa ottaa näyttäviä - ja myyviä - luontovalokuvia. Mutta samalla tulee mieleen, että onko tässä kuvien myynnissä ja kisassa entistä näyttävämpien kuvien ottamiseen loppujen lopuksi kovin paljon mieltä?

Toisin sanoen: voiko luontokuvaajien käyttämien toimintatapojen ja itse luontokuvauksen perimmäisen sisällön välistä ristiriitaa jotenkin korjata?

Luontokuvaajat kun kuluttavat luontoa usein melko lailla enemmän kuin normaali keskivertotallaaja, joskus jopa häiritsevässä määrin. Puhumattakaan tilanteista joissa paikalla häärivä luontokuvaaja saattaa toimillaan tappaa kuvauksen kohteen.

Edwardes tuo kyllä kirjassaan näitä eettisiä teemoja esiin, jopa ansiokkaasti, mutta silti tämä ristiriita häiritsee. Ainahan voi toki selittää, että luontokuva voi herättää katsojissa kiinnostuksen luontoon - mutta onko niin juuri koskaan, todellisuudessa?

Varsinkin kun monista kuvista on abstraktoitu kokonaan pois kohdetta ympäröivä luonto niin että kuvasta tulee ikään kuin virtuaalitodellisuudessa - tai Platonin ideoiden maailmassa - leijuva heijaste jostain todellisuuden Disneyland-laidalta.

Kovin helpolla tätä asiaa ei voine ratkaista. Varsinkin kun luontokuvauksesta - tai pikemminkin luontokuvaajille tarjotuista välineistä ja palveluista - on tullut melkoinen teollisuudenala, joka pelaa ihan omilla säännöillään.

No, kirja sinänsä on ihan mielenkiintoinen, vaikkakin monesta "reseptistä" olen ihan vastakkaista mieltä, ja joistakin Edwardesin ottamista kuvista olin suorastaan kuohahtaa, niin lähellä niissä oltiin kohteen peruuttamatonta häirintää. Mutta kukin taaplaa tyylillään.

PS. Tuosta kuohahtamisesta löytyy oireita englanninkielisestä postauksesta Light Scrape -blogin puolella.