Julkisen sektorin hankintojen parhaat veijaritarinat (eli kuka varasti veroeurosi)

Mielenkiintoinen viesti liikkuu netissä otsikolla "Julkisen sektorin hankintojen parhaat veijaritarinat (eli kuka varasti veroeurosi)". Linkki viittaa pitkään ja rönsyilevään keskusteluun, jossa päivitellään valtion ja yleisemmin julkisen sektorin tuhlailua ja epäonnistumisia. Ja aika usein tietotekniikalla on ollut sormensa pelissä.

Se näissä kupruissa, esimerkkinä VR:n lipunmyynnin ongelmat, tuntuu usein olevan taustalla, että kaikenlaisesta säästämisestä on ollut seurauksena osaamisen ja ymmärryksen rapistuminen. Toisaalla konsultit viettelevät päättäjiä powerpoint-sulkeisilla ja turruttavat yleisönsä jargonilla josta ei jää mitään käteen, ja toisaalla ihmiset yrittävät tehdä työtään kiireessä ja stressattuina ilman että kukaan tuntuu tekemistä arvostavan.

Viestiketjussa esitellään keskustelufoorumeille ominaiseen tapaan melkoisia kärjistyksiä ja pelotteluja, ja muun muassa väitetään (täysin perättömästi) että kohta Suomessa on yksi virkamies jokaista yksityissektorilla työllistettyä kohden: "… voisi olla mukavaa että jokaisella yksityisellä sektorilla työskentelevällä olisi oma kummivirkamies joka lähettelisi vaikka värikynäpiirroksia siitä mitä verorahoilla milloinkin tehdään – ja mihin 7 viikon vuosilomalla milloinkin matkustetaan."

Mielenkiintoista on se suoranainen vihamielisyys, millä julkisen sektorin toimijoita tässä keskusteluketjussa käsitellään.

Tulee kyllä mieleen, että jos palattaisiin 1900-luvun alun minimikokoiseen valtioon, jossa vain varakkailla oli mahdollisuus koulutukseen ja harvalla oli minkäänlaista terveydenhuoltoa, niin miltähän se ihmisistä oikeasti tuntuisi?

Mutta pari ehkä vakavampaa ajatusta tästä heräsi. Toinen liittyy ajatukseen kaikkien kilpailusta kaikkia vastaan, ikään kuin ihmisyhteisö koostuisi vain voittajista ja häviäjistä - tai niistä jotka tuottavat ja niistä jotka loisivat.

Tosiasiassahan kaikki ihmiset ovat tavattomasti velkaa toisille ihmisille, sekä menneille sukupolville että yhä eläville: emme olisi ihmisiä jos joutuisimme elämään tyhjiössä, ilman kaikkea sitä vuorovaikutusta, perimätietoa, kouluopetusta, kulttuuria ja viestintää mitä ihmiskunta kollektiivisesti on tuottanut ja tuottaa.

Olemme toisissamme kiinni. Ja aika usein ne jotka elämässä menestyvät unohtavat sen, missä määrin menestys perustuu muiden ihmisten toimintaan, ja myös puhtaaseen sattumaan.

Samalla tulee mieleen, että sellaiset yhteiskunnat jotka pystyvät tarjoamaan ihmisille tasa-arvoisia elämässä onnistumisen mahdollisuuksia - esimerkiksi toimivan koulutusjärjestelmän avulla - tulevat olemaan vahvoilla tulevaisuudessakin, tulkoon mitä on tullakseen.

Mutta palataan asiaan, eli julkisen sektorin huonoon maineeseen. Tässä keskustelussa kuuluu kaikuja globalisaatioretoriikasta, jonka mukaan on tehostettava, karsittava kuluja, oltava valmiita vastaamaan toisten maiden ja maanosien haasteeseen. Mutta tässä on käymässä niin, että kilpailemme toisemme hengiltä, ja jos joku kilpailun voittaakin - tekee työtä halvimmalla - onko silloin enää jäljellä ketään joka työn tuloksia voisi ostaa?

No, melkoinen soppa tässä on kiehumassa, enpä muuta sano.