Taide ja pelko

David Bayles ja Ted Orland ovat kirjoittaneet mainion kirjan taiteen tekemisestä: Art & Fear: Observations On the Perils (and Rewards) of Artmaking (Image Continuum, 1993). Kirja ei rajoitu pelkästään kuvataiteisiin vaan siinä puhutaan yhtä lailla kirjallisuudesta, tanssista ja musiikista - mistä tahansa luovasta työstä jota tehdään ihmisen omista lähtökohdista käsin.

Kirjoittajat ottavat vahvasti kantaa muun muassa taiteilijoiden koulutukseen, joka tyypillisesti tuottaa, ainakin Yhdysvalloissa, henkilöitä jotka eivät taidetta opintojensa jälkeen juuri tuota. Ja myös käytännön asioita käsitellään, muun muassa sitä miten elättää itsensä kun taide ei pysty elantoa tarjoamaan. (Näin on melkein kaikissa tapauksissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.) Ja voiko esimerkiksi taiteen opettamisen ja taiteen tekemisen jotenkin yhdistää?

Tämä kirja ei ole tarkoitettu Mozart-tasoisille virtuooseille vaan kaikille, jotka jostain syytä haluavat luoda uutta ja jättää omintakeisen jäljen maailmaan. Kirjoittajat pystyvät välttämään kyynisyyden loukun - vaikka selvästi se tekee vaikeaa esimerkiksi kun on puhe ns. "taidemaailmasta" eli niistä tahoista - kriitikoista, gallerioista ja taiteen sponsoreista - jotka määrittävät mistä maksetaan ja mistä ei.

Käytännön ohjeita löytyy roppakaupalla, muun muassa mainio "Operating Manual for Not Quitting", jonka kohta A on seuraava: "Make friends with others who make art, and share your in-progress work with each other frequently." Ohjeen kohta B suosittelee että kohdassa A esitetty yleisö on parempi taiteen tekemiselle kuin esimerkiksi "saada teos esille nykytaiteen museoon".

Kirjoittajat tuovat eron siinä, miten taiteen tekijä itse kokee teoksensa ja miten muut sen näkevät - nämä ovat aivan eri asioita. Ihminen voi nauttia hyvin monenlaisista taideteoksista, mutta ihminen kykenee tuottamaan vain hyvin rajallisesti taidetta, ja vain omista lähtökohdistaan, vain tästä hetkestä käsin: "Your reach as a viewer is vastly greater than your reach as a maker."

Leonardon kattomaalaukset, intiaanien käsityöt ja Bachin musiikki ovat aikansa ja tekijänsä tuottamaa - niitä ei tänä päivänä voi (eikä pidä yrittää) luoda uudestaan, se ei ole mahdollista.

Mutta taiteilijalle tässä on ongelma, sillä uutta ei heti ymmärretä: "risk rejection by exploring new worlds, or court acceptance by following well-explored paths. […] the real question about acceptance is not whether your work will be viewed as art, but whether it will be viewed as your art."

Kaikki mitä oppiakseen tarvitaan on kyky katsoa omia töitä selkeästi - ilman ennakko-oletuksia, ilman pelkoa ja tarpeita, ilman odotuksia ja toiveita: "Ask your work what it needs, not what you need. Then set aside your fears and listen, the way a good parent listens to a child."

Mutta taiteessa mennään alueelle joka on tuntematonta, ja tämä tarkoittaa sitä että se mitä taiteilija luo voi olla sellaista mille ihmiset ovat täysin sokeita, sellaista joka ei kiinnosta ketään. Ja tämä on luonnollista: "Artistically and otherwise, the world we come into has already been observed and defined by others—thoroughly, redundantly comprehensively and usually quite appropriately. The human race has spent several millenia developing a huge and robust set of observation about the world, in formas as varied as language, art and religion. These observations in turn have withstood many—enourmously many—tests. We stand heir to an unstatably large set of meanings."

Mutta tämän ei pidä estää luovaa työtä: "And so you make your place in the world by making part of it—by contributing some new part to the set. And surely one of the most astonishing rewards of artmaking comes when people make time to visit the world you have created. […] Each new piece of your art enlarges our reality. The world is not yet done."

Mutta mitä sitten tarvitaan taiteen tekemiseen? Tekninen virtuositeetti ei pelkästään riitä: "To the viewer, who has little emotional investment in how the work gets done, art made primarily to display technical virtuosity is often beautiful, striking, elecant...and vacant. [...] Compared to other challenges, the ultimate shortcoming of technical problems is not that they are hard, but that they are easy."

Mielestäni tämä sopii hyvin nykypäivän luontokuvaukseen, jossa tekninen virtuositeetti tuntuu jyräävän, mutta pinnan alla on tyhjää. Mitä yritetään sanoa?

Pitäisikö sitten keskittyä ajattelemiseen tekemisen sijaan: "Simply put, art that deals with ideas is more interesting than art that deals with technique."

Kuitenkin myös ajattelu voi johtaa umpikujaan - näyttelyyn jossa hämmentyneet katselijat yrittävät esittää ymmärtävänsä asian sanomalla "Mutta hän on niin älykäs!" Samoin voi sanoa kaverista joka keksi atomipommin.

Siispä, jos kyseessä ei ole tekniikka eikä älykkyys, mistä sitten on kyse?

Mielestäni seuraavassa lainauksessa paneudutaan taiteen merkitykseen syvällisellä tavalla: "The world we see today is the legacy of people noticing the world and commenting on it in forms that have been preserved. Of course it is difficult to imagine that horses had no shape before someone painted their shape on the cave walls, but it is not difficult to see the world became a subtly larger, richer, more complex and meaningful place as a result."

Otetaan tähän loppuun vielä kirjassa mainitut kolme kysymystä, joita kirjailija Henry James ehdotti esitettäväksi taitelijalle: "What was the artist trying to achieve? Did he/she succeed? Was it worth doing?" Näistä viimeisin kysymys on syvällisin: Oliko se vaivan arvoista? Oliko?

Lisäys (27.11.2011): Pitkästä aikaa luin tätä kirjaa, ja löysin jälleen uuden kohdan jota sietää lainata, koskien kilpailua joka taiteen tekemiseen liittyy: "Unfortunately, healthy artistic environments are about as common as unicorns. We live in a society that encourages competition at demonstrably vicious levels, and sets a hard and accountable yardstic for judging who wins. [...] Taken to extremes, such competition slides into needless (and often self-desctructive) comparison with the fortunes of others."