Uusi hyvinvointivaltio

Heikki Hiilamon kirjoittaman teoksen Uusi hyvinvointivaltio (Like, 2011) kansikuvassa komeilee flipperi, jossa ylhäällä sijaitsee "etuoikeutettujen taso" ja siitä mennään kohti alatasoa. Tässä on teoksen olennainen ongelmanasettelu: miten menestyvien ja vähemmän menestyvien välinen kuilu voidaan ylittää?

Sanottakoon myös tähän heti alkuun, etten jaksanut lukea kirjaa sivua 40 pidemmälle. Syy on melko lailla sama kuin joidenkin Pekka Himasen teosten (ja esiintymisten) suhteen. Teksti on niin itsekeskeistä, että lukijaa alkaa ärsyttämään: eikö se jo malta lopettaa kertomasta, missä kaikessa on ollut mukana?

Itse teksti on paikoin hyvinkin oivaltavaa, kunhan ehtii siihen asti että Hiilamo saa tehtyä vähän etäisyyttä itseensä.

Hiilamo käsittelee onnellisuuden (ja onnettomuuden) teemaa: "Ihmisen elämän merkitys syntyy suhteissa toisiin ihmisiin." Näinhän se on, mutta miten tästä oivalluksesta voi rakentaa kaaren yhteiskunnan kehittämiseen: mitä meidän pitäisi tehdä jotta voisimme paremmin?

Hiilamo kritisoi voimakkaasti keskustelussa esiin tulevaa "kannustinideologiaa", jonka mukaan "laiskurit" pitää saada houkuteltua töihin. Tällöin unohtuu se, missä määrin puhdas sattuma ja onnenkantamoiset vaikuttavat itse kunkin menestykseen ja menestymättömyyteen.

Menestyneet ihmiset aliarvioivat sattuman vaikutusta ja yliarvioivat yhtä lailla omien tekemistensä merkitystä. Vastaavasti huonommin menestyneitä syytetään huonosta aloitteellisuudesta ja aliarvioidaan sattumasta johtuvien vastoinkäymisten merkitystä tilanteeseen.

Inhimilllistä! - Mutta samalla tämä voi johtaa epäinhimilliseen suhtautumiseen toisiiin ihmisiin.

Hiilamo tuo tässä yhteydessä esiin epäsymmetrisen tiedon: jos tallaan vahingossa jonkun varpaille, tiedän itse että kyseessä oli vahinko, mutta vastapuoli helposti pitää tapahtumaa tahallisena. Ja kun tähän tiedon epäsymmetriaan yhdistetään ihmisten taipumus selittää omat toimensa parhain päin ja uskoa menestymisen johtuvan omasta kyvykkyydestä eikä onnenkantamoisista, tuloksena on melkoinen kuilu menestyjien ja huonommin menestyneiden välillä.

Hiilamo kehottaa katkaisemaan kannustinideologialta siivet korostamalla kaikissa ihmisissä piileviä mahdollisuuksia: "Sosiaalisten mahdollisuuksien toteutumisella on merkitystä paitsi mahdollisuuksien käyttäjille itselleen myös hyvinvointivaltion kannatukselle."

Hiilamo tiivistää asian näin: "Kysymys on yhteiskunnan rakenteesta eli miten se tukee tai estää ihmisen omia pyrkimyksiä autonomiseen, luovaan ja aktiiviseen toimintaan." Haluammeko yhteiskuntaa, jossa instituutiot palvelevat eliittejä, vai sellaista yhteiskuntaa jossa "jokainen saa sukutaustastaan ja perimistään varoista riippumatta mahdollisuuden hankkia koulutusta ja nousta asemaan, johon hänen kykynsä riittävät".

Oma vastaukseni tähän kysymykseen on täysin selvä - olen itse saanut tämän mahdollisuuden ja miksi en sitä haluaisi muille tarjota? Mitä mieltä sinä olet?