Jukka Saarisen runokokoelma - tai miksi tätä sitten kutsuisikaan - on nimeltään Niin minä Sinua ajattelen (Aurinko Kustannus, 2011). Kirjan takakannessa sanotaan: "Tästä kirjasta löydät sujuvat sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen." Kyseessä on siis "sellainen värssykirja, josta löytyy elämän jokaiseeen tilanteeseen sopiva runo, muistolause, värssy."
Mainio kirjan idea, ja kunnialla Saarinen urakastaan selviää. Värssyissä on huumoria ja pilkettä, tummempia sävyjäkään unohtamatta.
Mutta silti: runokirjana teosta ei kovin mieleenpainuvana voi pitää. Suurin osa värssyistä on Saarisen omia, uusia runoja, joita voisi sanoa arkipäivän käyttörunoudeksi. Näiden lisäksi kirjassa on muun muassa Eino Leinoa ja Saima Harmajaa - jälkimmäisen kipeän tyynet runot nousivat esille mestariteoksina, edelleenkin.
Otetaan muutama esimerkki sellaisista runoista jotka mukavalla tavalla mieltä lämmittivät, olkoon sitten vaikka arkirunoutta.
Salaisuuden kerron Sulle; rakas, rakas olet mulle. Unihetken villasukka, uuden aamun pörrötukka. --- Ei kukaan, ei milloinkaan, voi hypätä tuntemattomaan vain askel kerrallaan. --- Joku etsii kultaa, käteen jää vain multaa. Ei se tie, vaan se matka, eteenpäin siis jatka! --- Vaikka on mustaa ja pimeää, tulee kylmä ja jää, aikanaan kevät taas kuohuaa, muokattu maa uuden kasvun saa. Jos ei nyt voida muuta, ollaan yhdessä vahvaa puuta.
Kyllä, kyllä tällä kirjalla on paikkansa, ainakin sillä hetkellä kun parhaat päällä on lähdössä juhliin ja pitäisi keksiä jotain mukavaa korttiin rustattavaksi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti