Kazuo Ishiguro on itselleni melko outo nimi, mutta hänen tarinakokoelmaansa on kovasti kehuttu, ja pitihän siihen siis tarttua: Yösoittoja (Tammi, 2011; suom. Helene Bützow; ISBN 978-951-31-4922-2). Kirjassa on viisi pitkähköä novellia, jotka lähestyvät pienoisromaaninkin mittoja, ja niitä yhdistävät irrallisuuden, menestymisen paineen ja elämästä vieraantumisen teemat.
Teoksen novelleissa eletään ikään kuin välitilassa, jostain ollaan tulossa ja tuntematonta odotellaan. Musiikki yhdistää novelleja myös, niissä liikutaan musiikin ja muusikkojen parissa.
Pidin eniten kirjan nimikkonovellista "Yösoittoja", mutta se kyllä kannattaa lukea viimeisenä, kuten se kirjassa onkin. Ishiguron huumori on joissakin novelleissa aika kieroa, paikoitellen hienoviritteistä ja lähes huomaamatonta, välillä melankolista. Isoa draamaa ei novelleissa rakenneta, pikemminkin niissä kuvataan ihmisen olemisen outoutta, sitä miten outo voi äkkiä tuntua aivan luonnolliselta olotilalta.
Tekstit
call it madness
18 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti