Supernaiivi

Erlend Loen romaania kehuttiin jossain kirjablogissa (mutta harmikseni en nyt yhtään muista missä), ja niinpä laitoin sen varaukseen kirjastojen Helmet-järjestelmään: Supernaiivi (Like, 2007; suom. Outi Menna; ISBN 978-952-01-0113-8). Kirjasta on otettu jo 14. painos, mikä osoittaa sen suosiota, ja ehkä hyvyyttäkin.

Kirja kertoo 25-vuotiaan nuoren miehen kriisistä, kun elämässä ei tunnu olevan oikein mitään mieltä. Niinpä hän päättää tehdä totaalisen muutoksen, ja lopettaa opintonsa ja muuttaa pois asunnostaan veljensä tyhjään kämppään. Siellä hän lukee Paul-nimisen tyypin kirjoittamaa kirjaa fysiikasta, heittää palloa seinään ja lorvii tekemättä paljon mitään.

Mutta onneksi homma ei jää tähän. Loe kirjoittaa mukavalla tavalla, jossa on suoraviivaista rehellisyyttä ja toisaalta myös olemassaolon isojen kysymysten pohdintaa. Hauskaa kyllä, monet fysiikan kirjasta pohditut "totuudet" menevät kirjassa päinvastoin kuin pitäisi (eivät kaikki mutta osa), esimerkiksi kysymys siitä miksi lentokone pysyy ilmassa. Tässä voi miettiä, että onko Loe tehnyt tämän tarkoituksella vai itse ymmärtänyt asiat väärin.

Ihan kirjan alussa saa kuvan, että kirjan päähenkilöön viittaava "supernaiivi" tarkoittaisi jotenkin sivistyksellistä jälkeenjääneisyyttä, mutta pian käy ilmi että kyse on pikemminkin siitä, että elämästä puuttuu elämä ja sen ymmärrys.

Kirjassa on jonkin verran tyhjäkäyntiä, eivätkä kaikki vitsit oikein iske, jotkut ovat ilmeisen tarkoituksellisestikin kömpelöitä, mutta kokonaisuus toimii yllättävänkin hyvin. Ei hassumpi löytö.