Veljemme susi - unohdettu lupaus

Jim Brandenburgin sanotaan olevan maailman kuuluisin susikuvaaja. Brandenburg puhuu susien puolesta väkevässä valokuvateoksessa, joka kuuluu luontokirjallisuuden klassikoihin: Veljemme susi - unohdettu lupaus (Gummerus, 1997; 2. painos; suom. Ari Ahola; ISBN 951-20-4848-5).

Teos oli saanut Helmet-järjestelmässä viisi tähteä (4 arviointia), ja ansaitsee ne. Tämä valokuvateos on toteutuksensa, sisältönsä ja sanomansa puolesta tavattoman uskottava. Brandenburg ymmärtää syvällisesti susien elämää ja kertoo susista taidolla, joka on huippuluokkaa sekä tekstin että valokuvien osalta.

Teos on varsin kookas ja sivujakin on 154, eli lukemiseen tarvitaan iso syli tai paljon pöytätilaa. Teoksen suuri koko mahdollistaa susien tuomisen esille isojen komeiden valokuvien avulla. Välillä tuntuu siltä kuin kamera olisi muuttunut sudeksi ja eläisi niiden keskuudessa.

Kirjan alussa on suden näkökulmasta kirjoitettu johdantoteksti, joka puhuttelee lukijaa, ihmistä: "Meitä villejä on nyt hyvin vähän. Te pienensitte metsät. Te olette tappaneet monia meistä. Mutta yhä me metsästämmeja ruokimme kätketyt pentumme. Me tulemme aina tekemään niin. Aprikoin, tekivätkö ne kesyt sudet, jotka elävät teidän kanssanne, hyvän valinnan. Ne ovat menettäneet villin luontonsa. Niitä on paljon, mutta ne ovat outoja. Meitä on vähän. Tarkkailen teitä edelleen, nyt siksi että voisin vältellä teitä."

Brandenburg menee sinne missä sudet elävät, ja kuvatessaan ihastumistaan susiin lukija joutuu pohtimaan omia käsityksiään - ja pelkojaan - näistä eläimistä:

Leirin pystyttäminen talvella vie aikaa, sillä työskentely kymmenen asteen pakkasessa vaatii erityistä huolellisuutta. Teltan pystyttäminen käy hitaasti, sormet jäätyvät herkästi, vetoketjut ja napit toimivat miten sattuu. Ruoan valmistaminen vie ikuisuuden ja polttopuuta on kerättävä tolkuttoman paljon.

Hämärän laskeutuessa, juuri kun olin saanut askareeni toimitettua, ne tulivat. En nähnyt niitä pimeässä, mutta ne olivat lähellä. Susien kuoroulvonta halkaisi jääkylmän ilman: minä jähmetyin ihastuksesta. Kuuntelin ja yritin kuvitella niitä metsässä.

Minäkin jähmetyin lukiessani tätä tekstiä, mutta joskus en pelkästään ihastuksesta, kyllä jonkinlainen pelon poikanenkin selkäpiitä värähdytti. Hienosti Brandenburg kyllä susien pahuuteen liittyviä myyttejä purkaa ja kertoo sudesta sellaisena kuin se luontaisessa elinympäristössään on.

Brandenburg kertoo, että osa kuvista on otettu luonnonpuistossa, ja niin varmasti onkin, villien susien saaminen kuvaan - varsinkaan tällaisiin kuviin - kun on erittäin vaikeaa. Myös ruokintaa Brandenburg on käyttänyt susien houkuttelemiseksi kuvauspaikalle, mutta tämänkin hän kertoo asiaa peittelemättä.

Hieno kirja tämä on, luonto- ja valokuvakirjojen parhaimmistoa.