Harjunpää ja heimolaiset

Miten on käynytkään, etten ollut lukenut yhtään Matti Yrjänä Joensuun dekkaria, kunnes sitten varta vasten tartuin tähän: Harjunpää ja heimolaiset - romaani kahdesta rikoksesta ja toisen tutkimisesta, kaikista jotka eivät näe kuvaansa poliisin kasvojen alta (Otava, 2010; ISBN 978-951-1-24847-7).

Harjunpää ja heimolaiset sai Vuoden johtolanka -palkinnon 1985, ja perustelut osuvat nappiin: "Joensuun proosa on aistivoimaista, atmosfääristä realismia. Kirjailijan kerronta tavoittaa paikan ja tunnelman. […] Joensuun romaanit ovat merkittävää kirjallisuutta missä tahansa kirjallisessa kategoriassa. […] Harjunpää ja heimolaiset muistuttaa lukijalleen, että yhteisöihmisellä on omatunto; ilman sitä elämä suistuu raiteltaan. Joensuu kertoo suomalaisesta rasismista; siitä jonka olemassaoloa monet suomalaiset eivät halua tunnustaa."

Tämä kirja on tinkimätön tarina oikeudenmukaisuudesta tai oikeastaan sen puutteesta, ja myös siitä miten vallankäyttäjät ovat sokeita, vallan vankeja, ja eihän siitä mitään kivaa ja kaunista synny lopputuloksena.

Mutta se myös on ihmeellistä tässä kirjassa, että vaikka se osuu hermoihin ja ytimiin, ei se mässäile kurjuudella tai väkivallalla, vaan paneutuu niiden taustoihin, niihin olosuhteisiin jotka väkivallan kierteeseen ja käyttöön johtavat: "Rasismin muotokuva ei käy mukavasta viihteestä, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Peiliin katsovan ei pidä kääntää katsettaan, ei sittenkään vaikka kuva olisi ruma tai vastenmielinen."

Se harmittaa, etten Joensuun dekkareihin aiemmin ole tarttunut, mutta toisaalta se suuresti ilahduttaa, että niitä on melkoinen määrä luettavana, löydettävänä.