Suomen jäkäläopas

Onkohan kenelläkään niin isoja taskuja, että tätä jäkälien määritysopasta voisi kannella mukanaan? En usko että on, kyllä siihen reppu tarvitaan. Niin massiivinen kirja on Suomen jäkäläopas (Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2011). Teoksen ovat toimittaneet Soili Stenroos, Teuvo Ahti, Katileena Lohtander ja Leena Myllys.

Entä mitä kirja sisältää? "Tässä oppaassa esitellään tekstein, värikuvin ja kartakkein 481 jäkäläläjia, -alalajia tai -muunnosta. Mukana ovat kaikki Suomesta tunnetut suurjäkälät sekä joitain yleisimpiä rupimaisia lajeja", sanotaan kirjan takakannessa.

Siis: perusteos vailla vertaa, ja sitä paitsi kuvitus on näyttävää, sillä jäkälät ovat kiehtovan monimuotoisia kohteita.

Soili Stenroos kirjoittaa esipuheessa: "Suomea voisi hyvällä syyllä kutsua jäkälien maaksi. [...] Jäkälien tutkimuksellakin on Suomessa pitkät perinteet - jo 1850-luvulta lähtien jäkälien taksonomiaa ja ekologiaa on tutkittu maamme yliopistoissa."

Entä sitten kattavuus? Stenroos kirjoittaa: "Makrojäkäliä on Suomessa yli 400 lajia, kun jäkälälajeja tunnetaan kaikkiaan maastamme n. 1500."

Ja kirja tulee todelliseen tarpeeseen, sillä aiemmat teokset ovat olleet vanhentuneita ja loppuunmyytyjä. Kirjan julkaiseminen on huomattava kulttuuriteko!

Kirjan alussa on Johdanto-osuus, jossa kerrotaan, mitä jäkälät ovat (sieniosakas ja yhteyttävät osakkaat jne.), miten ne kasvavat ja miten niitä määritetään. Määrittämisessä mennään kemiaan ja puhutaan semmoisista tekniikoista kuin ohutkerroskromatografia, korkeapainenestekromatokrafia ja massaspektrometria.

Ja kun jäkälistä puhutaan, täytyy mainita myös William Nylander, siis henkilö josta kertoo Kristina Carlsonin romaani William N. Päiväkirja. (Tämä kirja löytyi paikalliskirjaston bestseller-hyllystä, eli suosittu teos.)

Nylander oli ahkera huomattuaan jäkälien havainnot puutteellisiksi: "Pelkästään Helsingistä Nylander (1852) luetteloikin jo 192 lajia."

Ja kuten Carlson kertoo romaanissaan, Nylander sai professuurin mutta erosi siitä pian ja muutti pysyvästi Pariisiin, missä hän keskittyi eksoottisten maiden jäkälien selvittämiseen. Niinpä jäkälätutkimus oli Suomessa vaarassa katketa jo alkuvaiheissaan. Mutta onneksi työlle löytyi jatkajia.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon luvusta "Jäkälät ja ihminen" saksalaiset kurkkupastillit (Isländisch-Moos-Tabletten), joissa käytetään isohirvenjäkälää. Ja kyllä jäkälillä on muutakin käyttöä, muun muassa värjäys ja hajuvesiteollisuus.

Yhteenveto: Tässä on kyseessä oman aihepiirinsä suurteos, ja kirja on sitäpaitsi kirjana selkeästi toteutettu, ja näyttäväkin. Voiko tiedekirjalta enempää vaatia?

Päivitys: Kappas, tämä kirja on valittu Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. Hyvä valinta!

Päivitys 2: Tämä kirja sai Tieto-Finlandian 2011. Hieno juttu, oikeaan osoitteeseen meni!