Marja-Liisa Mankan kirja Työnilo (WSOYpro, 2011) esittää kysymyksen: Miten työstä voi iloita? Mankan resepti on lyhykäisyydessään seuraava: hyvä johtaminen, yhteisöllisyys, joustava toimintatapa ja työn hallinta. No, tuleeko näillä opeilla hyvälle mielelle?
Kirja kehottaa itse kutakin vilkaisemaan peiliin ja miettimään, mitä itse voisi tehdä toisin. Ei hassumpi ajatus! Mutta kuinka se käytännössä onnistuu, kaiken kiireen keskellä?
Kirjan alussa Manka luettelee trendejä tieteen ja tekniikan kehityksestä väestön ikääntymiseen. Uudenlainen johtajuus on yksi näistä trendeistä: "autoritäärisestä tavasta on siirryttävä uudenlaiseen jaettuun tai voimaannuttavaan johtamiseen".
Manka kirjoittaa selkeästi, ja paikka paikoin hyvinkin terävästi: "Työpaikoilla eletään hullunmyllyssä. Vaivana on puutostauti: työn mielekkyyskato."
Manka pohdiskelee, voisiko laadukkaan työn jaa toimivan vapaa-ajan yhdistäminen olla valttikortti, joka houkuttelee ulkomaista työvoimaa Suomeen. Siis hidasta elämää!
Manka viittaa Sanna Wikströmin luetteloon syistä, miksi hidastaminen on hyvä ajatus: Vähemmän on enemmän, Keskittyminen paranee, Hyvät päätökset lisääntyvät, Kuuleminen ja aistiminen parantuvat, Luova ajattelu lisääntyy, Strateginen suunnittelu tulee mahdolliseksi, ja niin edelleen. Erinomaisia teesejä!
Miksi sitten työnilon pitäisi kiinnostaa päättäjiä ja johtajia. No: "Työnilo lisää tuottavuutta." Toisin sanoen, tahdin hidastaminen parantaa tuloksia. Onko tässä paradoksi?
Manka tuo johtajuudessa vahvasti esille positiivistä eettistä ilmapiiriä, muun muassa sisäistyneitä moraalisia standardeja, toiminnan läpinäkyvyyttä ja tietoisuutta itsestä.
Aika monessa johtajuutta käsittelevässä teoksessa tuodaan nykyisin esiin metakognitio, ja niin tekee myös Manka.
Aikaisemmin en tätä kovin korkealle noteerannut, pidin asiaa - oman toiminnan tarkastelua - pikemminkin itsestäänselvyytenä, mutta eihän se ole. Manka selittää asian näin: "Metakognitiiviset taidot tarkoittavat ymmärrystämme omasta ja toisten ajattelusta, tietoa itsestämme oppijoina sekä tietoa toimintatavoistamme suhteessa erilaisiin tehtäviin."
Ja miksi asia on tärkeä: "Metakognitiivisten taitojen merkitys korostuu tietoyhteiskunnassa, koska ne ovat tietoyhteiskunnan kansalaisen välttämättömiä ajattelun työvälineitä. Toimiminen yhteiskunnassa, jossa tieto ja toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti ja nopeasti, vaatii yksilöltä taitoa säädellä omaa ajatteluun ja tietoon kohdistuvaa toimintaansa."
Rupesin tässä yhteydessä miettimään myös sitä, miten metakognitio toimii ryhmässä. Nimittäin ryhmässä on erilaisia persoonia ja tapoja käsitellä tietoa, mutta parhaimmillaan ryhmän jäsenet pystyvät luomaan ymmärrystä sekä itsensä että toistensa että koko ryhmän ajattelusta, niin että itse kunkin heikkoudet ja vahvuudet huomataan ja porukka toimii valtavan paljon tehokkaammin kuin joukko yksilöitä.
Joku haistaa "hiljaisia signaaleja" tuhansien kilometrien päästä, toinen analysoi isoja asiayhteyksiä kuin eläisi abstraktioilla ja kolmas laatii detaljirikkaita suunnitelmia joissa tuntuu kaikki olevan otettu huomioon. Kun tähän yhdistetään yksilö- ja ryhmätason metakognitio, siis kyky arvioida ymmärryksen tasoa ja kehittää sitä, alkaa homma toimia.
Ja huumoria, sitä ei pidä unohtaa! Nimittäin silloin kun mennään oman ymmärryksen ja ajattelun arviointiin, varsinkin ryhmässä, on vaarana että astutaan kipeille varpaille. Pitää olla avoimuutta ja luottamusta, ja sellaista huumoria joka kantaa eteenpäin.
Yhteenveto: Mankan kirja on hyvä, ajatuksia herättävä, tosin paikoin luettelomainen, mutta käytännön esimerkit ja tietty rivien välistä tuleva käsitys siitä että kirjoittaja suhtautuu myös itseensä huumorilla - olisiko tämä sitä metakognitiota? - saa lukijan tyytyväiseksi.
Hyvää jatkoa
2 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti