Johtajan parempi elämä

Maija-Riitta Ollila on kirjoittanut haastavan - ja palkitsevan - kirjan johtajuudesta, ja nimenomaan siitä johtamiseen kuuluvasta mahdollisuudesta joka ei välttämättä näy tulosrivillä: hyvästä elämästä johtajana. Teos Johtajan parempi elämä ansaitsee tulla luetuksi ja pohdituksi.

Ollila sivuaa kirjan teemaa Kauppalehden haastattelussa: "Filosofian tohtorin Maija-Riitta Ollilan mukaan ylisuuret palkat ja kohtuuttomat palkitsemisjärjestelmät ovat kääntymässä itseään vastaan. Tuloerot ovat kasvaneet niin suuriksi, että yhteisöt murenevat."

Mutta lienee syytä mennä itse kirjaan.

Ollila viittaa filosofi Buberiin: "Lankeamme tavallisesti objektivoimaan kaiken ympärillämme Sinän syvän kohtaamisen sijasta, mutta joka tapauksessa huomaamme, että olennaista elämässämme on suhde ympäröivään maailmaan."

Olen pariin otteeseen viitannut Buberiin. Näyttää siltä että Ollila on rakentanut argumentaatiostaan merkittävän osan Burberin näkemyksistä lähtevien ajatuskulkujen pohjalta. Mutta omaperäisellä tavalla, mielenkiintoisesti nykyaikaan pureutuen.

Ollila vertaa keskenään itämaista "karman lakia" ja systeemisyys-käsitettä, siis sitä että asiat kytkeytyvät toisiinsa ja hyvä/paha saa palkkansa. Mutta koska modernissa maailmassa kytkennät ovat nopeita, johtaja ei joudu odottamaan palautetta teoistaan seuraavaan inkarnaatioon vaan se voi tulla hetkessä, vaikka seuraavana päivänä.

Maailma on verkostomainen: "Onnistuakseen yhden liike-elämän organisaation johtamisessa on ensin onnistuttava yhä laajenevan yrityksen ulkoisten sidosryhmien joukon hallinnassa: asioita tehdään yhdessä asiakkaiden, alihankkijoiden, kilpailijoiden, kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, julkisen sektorin ja tiedotusvälineiden kanssa."

Ollila korostaa yhteistä vastuuta: "Olennaista on nimenomaan yhdessä tekeminen: palveluita kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Niitä pyritään tuottamaan ympäristön kestävyyttä ajatellen. Ihannetapauksessa niistä neuvotellaan myös olemattoman neuvottelijoiden joukon eli tulevien sukupolvien kanssa."

Ollilan mukana johtajuuteen kohdistuu liiallisia odotuksia. Tämä toisaalta tekee johtamisesta kiinnostavaa. Jos onnistuu mahdottomassa tehtävässä, se on todella jotakin. Ja jos epäonnistuu - no, tehtävä oli alunperinkin mahdoton.

Eräs mahdottomuuksien lähde on messias-odotukset, jotka "saavat jotkut johtajat äitymään ainakin apulaismessiaiksi. He pyrkivät ratkaisemaan aina vain hartaammin kaikki henkilöstön ongelmat, mutta lopputulos ei olekaan halutun kaltainen. Egoa hivelee, kun toiset roikkuvat avuttomina ja aivottomina suuressa johtajassaan. Messiaaksi ryhtyminen on kuitenkin erittäin lyhytnäköistä. [...] Viisas johtaja ilmoittaa messiasta kaipaavalle alaiselleen raaan totuuden: messias on jo tullut, ja se olet sinä."

Nykyisin johtajat ovat kymmenottelijoita, eivät yhden lajin spesialisteja kuten aikoinaan, jolloin johtaja saattoi yhdellä erinomaisuudellaan kompensoida isoja ongelmia muilla alueilla. Tähän liityy olennaisella tavalla moraalisten kysymysten kompleksisuus: "Moraalin perustehtävä olisi huolehtia hyvän kokonaisuuden luomisesta, niin että osatkin voisivat olla parhaimmillaan. Kun moraali käytännössä edustaa osaoptimointia, sen soveltamisesta tulee usein eri ryhmien keskinäistä kamppailua, jossa ei moraalittomiakaan keinoja kaihdeta."

Ollila nostaa esille hyvän ihmisen vaikeuden menestyä tekopyhän arvopuheen värittämässä liike-elämässä: "Hyvä ihminen on vilpitön. [...] Hän ei menesty. Ei ole mikään sattuma, että Dostojevskin hyvästä ihmisestä kertova romaani on nimeltään Idiootti. Hyvä ihminen on keskinäisessä kamppaluissa toisiaan hyväksikäyttävien ihmisten joukossa sosiaalinen idiootti."

(Sivuhuomautuksena tähän: luin Idiootin äskettäin ja vaikuttava teos se tosiaan on.)

Tilanne ei kuitenkaan ole ihan mahdoton: "On olemassa liikkeenjohtajia, jotka ovat hyviä ihmisiä. [...] Johtajan ei tarvitse olla arvoton."

Ollila viittaa pariin otteeseen kiinalaiseen sananlaskuun "tavat muovaavat luonnetta ja luonne määrää kohtalon". Kirjoitin aikoinaan tuolla otsikkolla ylioppilasaineen (Ylioppilasaineita 1984; SKS ja ÄOL, 1984; julkaistu myös Suomen Kuvalehdessä).

Ollila löytää sanonnasta sellaista syvyyttä jota en aikoinaan ymmärtänyt tavoitella - tuossa sanonnassa on oikeastaan Ollilan kirjan resepti: hyvän elämän voi löytää vain muuttumalla itse, ja itseään voi muuttaa tehokkaimmin muuttamalla sitä kontekstia jossa toimii. Tämä taas on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta Ollilan kirja antaa siihen aineksia - ja näitä taas ei voi lyhyeksi iskulauseeksi tiivistää.

Ollila toteaa: "On yksi taho, joka näkee kaikki ajatukseni ja tekoni ja noteeraa niistä joka ainoan. Minä olen tuo taho. Jokainen sanamme ja ajatuksemme muuttaa jotakin tässä maailmassa, nimittäin minut itseni. Minkä teen toisille, sen teen aina itselleni. Moraalin magia tarkoittaa sitä, että ihminen voi luoda itseään."

Muutamassa kohdin lukijan - siis tämän nimenomaisen lukijan - huomio herpaantui, erityisesti silloin kun Ollila rupesi kategorisoimaan erilaisia filosofisia suuntauksia. Mutta onneksi Ollila ymmärsi myös kaltaiseni maallikon ymmärtämättömyyden ja auttoi näistä karikoista eteenpäin käytännön esimerkkien avulla.

Teoksessa on myös jonkin verran saman asian toistoa, esimerkiksi johdantoluvun ja teosten myöhempien lukujen välillä. Ei kuitenkaan haittaavassa määrin.

Mikä mietitytti enemmän oli Ollilan antamien elämäntapaohjeiden sopiminen teoksen laajempaan kehykseen - käyttääkseni Ollilan termiä, kontekstiin. Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja mietiskely aamuisin tuntuvat kovin, niin, kevyiltä ratkaisuilta isoihin haastaviin moraalin ja johtamisen ongelmiin. Puhumattakaan siitä, että Ollila ei juuri puutu johtamisen käytännön problematiikkaan, esimerkiksi resurssien allokointiin ja prosessien määrittelyyn. Kaikista näistä asioista olisi paljon sellaista sanottavaa joka hyvin istuisi Ollilan systeemisyyden kehykseen.

Lopuksi palaan vielä teoksen varsinaiseen sisältöön ja antiin.

Ollila toteaa: "Yksi johtajan tärkeimmistä teoista on luoda se maailma, joka ohjaa toisten toimintaa." Mutta tämä on vaikeaa: "Ajattelu on ulkoistettu, mutta kun kaikki ulkoistavat, kuka viime kädessä ehtii ajatella ja perustella."

Johtajiin kohdistuu paineita myös johtamistyöhön yleisesti liittyvän (ja jatkuvasti kasvavan) julkisuuden takia - ja tämä julkisuus helposti tunkeutuu yksityiselämän alueelle. Vaikuttajiin kohdistuneet ajojahdit saavat Ollilalta tylyn tuomion, esimerkkinä Anneli Jäätteenmäen, Alpo Rusin ja Juhani Saloniuksen tapaukset, joissa asianomaiset saivat leiman vaikka heidät todettiin syyttömiksi. "Varhemmin henkilö oli syytön kunnes toisin todistetaan. Nyt hän on syyllinen heti kun joku on valmis vuotamaan epäilyt."

Taustalla oleva ajatus sananvapauden ja lehdistönvapauden eroavuudesta on problemaattinen: "Lehdistön edustaja saa siis tehdä jotakin, jota yksilönä ei saisi tehdä. [...] Mikä tahansa voidaan haluttaessa naamioida demokratian puolustamiseksi." Ja edelleen: "Syvä paradoksi on siinä, että juuri lehdistönvapautta naamiona käyttäen on mahdollista murentaa niitä kansalaisten oikeuksia, joita lehdistönvapauden piti demokratiassa puolustaa."

Mutta miten sitten tulla paremmaksi johtajaksi? Helppoa se ei ole. "Ihmispersoonallisuus on systeeminen kokonaisuus, jossa kaikki hyvyyden lajit ovat linkittyneet yhteen. Ihmissysteemi ei ole suljettu, vaan on suurempien systeemien osa ja koko ajan niiden vaikutusvallan alainen. Jos haluaa muuttaa itsessään tai toiminnassaan yhtä kohtaa, lukuisten asioiden sekä omassa elämässä että ympäristössä on muututtava."

Ollila korostaa hiljentymistä ja pysähtymistä - systemaattista työtä selkeyden saavuttamiseksi. "Koska maailma on käynyt vaikeaksi hahmottaa, tarvitaan koko ajan uutta ajattelua ja herkkää reagoimista. [...] On siis kyettävä irrottamaan tunteista, päästävä niiden taakse. [...] Olen se joku, jolla on erilaisia vaihtuvia tunteita ja ajatuksia. Huolenpito omata sielusta tarkoittaa jatkuvaa kosketusta tuohon minuuden ulottuvuuteen. Se on tärkeämpää kuin mikään muu."

Ollila haluaa rinnastaa hyvän johtamisen palvelemiseen, vaikka ymmärtääkin tämän ajattelumallin vaikeudet. "Johtajuus palvelemisena on nykyihanteista kauempana kuin itä lännestä. Varsinkaan ei huomata, että se olisi johtajan henkisen työsuojelun olennainen apu. Kun johtaja päivästä päivään asettaa saman kysymyksen, hän varjeltuu pullistuneelta egolta ja sen aiheuttamilta vääriltä päätöksiltä. Kysymys on sama, jonka kauppa-apulainen esittää asiakkaalle: Kuinka voin auttaa?"

Erittäin vaikuttava ja vakuuttava teos!