Apua! Älkää mullistako maailmankuvaani viikoittain

Mikä joihinkin tiedelehtiin on mennyt? Melkein joka numeron kannessa on iso otsikko tyyliin "valtava aukko teoriassa" tai "maailma romahtaa". Kun sitten luet jutun, asia kuihtuu joko lennokkaaksi spekulaatioksi tai sivuhuomautukseksi tieteen marginaalissa.

New Scientistin numeron 14.8.2010 kannessa komeilee teksti, jonka mukaan matematiikan sydämessä on ammottava aukko. Mutta tämä aukko ei ymmärrystäni matematiikasta mullistanut. Saman lehden numerossa 7.8.2010 oli pääjuttuna "avaruusajan loppu". Ihan miellyttävää spekulaatiota, mutta ei tuosta hirveästi saanut aineksia maailmankuvan päivittämiseen. Samaten kävi lupaavalta kuulostavan "viidennen voiman" kanssa (numero 31.7.2010).

Eikä New Scientist ole tässä yksin syyllinen. Scientific Americanin heinäkuun 2010 numerossa oli pääjuttuna "maailmankaikkeus vuotaa". Jutusta jäi käteen vuotava seula, josta ei tiedä mitä ajatella.

* * *

Mikä näistä liioittelevista otsikoista tulee mieleen on jatkuvasti muuttuvat dieetti- ja ruokavaliosuositukset. Ensin pitää olla vähän hiilihydraatteja, mutta sitten aivot tarvitsevatkin hiilihydraatteja, kunnes taas käy ilmi että hiilihydraatteja syntyy ketoosissa - ja tätä jatkuu ad nauseam.

Toinen liioittelun loppumaton lähde on evoluutioon liittyvä argumentaatio. Miksi aina pitää löytää fossiileja jotka mullistavat evoluutioteorian? Ja eikö "puuttuvien renkaiden" ketju ulotu jo kuuhun asti?

Voisiko tiedettä käsitellä jotenkin muuten kuin jatkuvina vallankumouksina? Voisiko tiedettä käsitellä - suotakoon tautologia anteeksi - tieteenä?

* * *

Ymmärrän, että monen tieteellisen aihepiirin käsittely vaatii yksinkertaistusta ja kärjistämistä, jotta maallikkokin ymmärtää. Mutta miksi jatkuvasti käytetään termejä, jotka istuvat harvinaisen huonosti tieteeseen, esimerkiksi sanoja vallankumous ja mullistus?

Ajatellaan vaikka evoluutioon liittyvää lajien taksonomiaa. Viimeaikainen tietotekniikan kehitys on tehnyt mahdolliseksi laajamittaiset analyysit, joilla lajien "sukupuu" - mikä sinänsä ei ole hyvä termi - saadaan tarkennetuksi. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että elämme maailmassa, jossa on jäljellä nykyiseen ja muinaiseen lajirunsauteen suhteutettuna vähän jälkiä siitä mitä aikojen kuluessa on tapahtunut.

Voimme luoda luotettavan yleiskuvan siitä, mitä on tapahtunut, mutta moni pieni yksityiskohta on voinut tapahtua monella eri tavalla, emmekä sitä varmasti voi tietää ellei juuri tästä asiasta ole sattumoisin säilynyt todistetta. Mutta vaikka jokin yksityiskohta evoluutiossa voi olla toisin kuin nykyisin ajatellaan, ei kokonaiskuva siitä miksikään muutu.

Yksityiskohdiltaan käsitys lajien historiasta tulee olemaan aina jossain määrin epätäsmällinen, koska evoluutio on prosessi joka toimiessaan myös tehokkaasti hävittää todisteaineistoa tapahtuneesta. Miksi kuitenkin uutisoidaan raflaavasti uusista löydöistä?

* * *

Käsitys tieteellisten vallankumousten ihmeellisyydestä värittää myös käsitystämme tieteen historiasta. James Hannamin kehuttu tiedekirja God's Philosophers: How the Medieval World Laid the Foundations of Modern Science (Icon Books, 2009) paljastaa shokeeraavan totuuden: keskiajan ihminen ei uskonut että maa on litteä. Niin sanottu pimeä keskiaika ei ollutkaan niin pimeää. Eikä valaistuminen tapahdu yhdessä silmänräpäyksessä — ei keskiajalla eikä tänäänkään.

Ymmärrän kyllä, että tutkimukselta haetaan vaikuttavuutta ja että tutkimusryhmät kilpailevat keskenään. Mutta on koko tieteen ja erityisesti yhteiskunnan vahinko, jos tieteestä ajatellaan niin nurinkurisella tavalla kuin tiedelehtien otsikointi antaa ymmärtää.

Tiede ei ole vaikuttavia taikatemppuja vaan uuden ymmärryksen vähittäistä synnyttämistä. Kuka kirjoittaisi muistokirjoituksen megalomaaniselle sankaritutkijalle?