Isoäitini tarina

Tadeusz Konwickia en ollut aiemmin lukenut, ennen romaania Isoäitini tarina. Teos on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa, josta kirjoitin kommentin aiemmin.

Konwicki syntyi vuonna 1926 Liettuan alueella, ja tässä kirjassa hän yrittää - ikään kuin viimeisenä isona työnään - hahmottaa omaa sukuhistoriaansa, isoäitinsä kohtaloa - henkilön jota hän ei koskaan tavannut ja jota tunteneita ihmisiä ei ole enää olemassa. Miten voi kertoa jostakusta jota ei kukaan enää tunne?

Konwicki yrittää jäljittää isoäitinsä olemusta fiktion keinoin, ja samalla hän pohdiskelee fiktion rajoja, sitä missä määrin jotakin toista, tuntematonta ihmistä voi yrittää ymmärtää.

Konwicki kuvaa vanhentuvan, yhä naimattoman äitinsä elämää evakossa omalta tilalta, mikä johtui puolalaisten vuoden 1963 kansannoususta Venäjää vastaan. Ne jotka tukivat kapinaa saivat kokea sen nahoissaan. Valtakoneisto pyrkii kontrolloimaan kaikkea joka voisi viitata kapinallisuuteen, ja pinnan alla kytee valloitettujen ja valloittajien välinen suuri juopa, joka ei johdu pelkästään puolan ja venäjän kielen puhumisesta (tai puhumattomuudesta).

Puolan ja Venäjän suhteesta 1800-luvun puolessavälissä en ollut lukenutkaan aiemmin, vaikka jollakin tavalla se lienee käyty läpi koulussa historian tunneilla. Mielenkiintoista oli nähdä, miten Suomen ja Puolan suhteissa Venäjään oli samanlaisuuksia ja eroavaisuuksia. Suomalaisilla oli enemmän sanottavaa omissa asioissaan, tai ehkä suomalaiset osasivat junailla suhteensa venäjään paremmin, vaikka ongelmatonta suurvallan kanssa toimiminen ei meillekään ollut. Mutta puolalaiset olivat tiukassa otteessa, eikä Venäjä halunnut päästää irti.

Entä sitten romaani? Hiukan hauraan oloinen on tarina, mutta niin on myös kirjoittajan suhde kohteeseensa, isoäitiinsä. Ehkä teos on parasta nähdä henkilökohtaisena tilintekona menneisyyden kanssa eikä niinkään omana ja irrallisena kirjallisena teoksena.

Mutta mielenkiintoisia kysymyksiä se herättää, kuten muun muassa sen millä lailla ihmiset kokevat onnistumisensa elämässä - voiko kukaan lopulta tietää millaisen jäljen maailmaan jättää?