Kalliisti kootut tilastot joita tutkijat eivät voi käyttää

Pohdiskelin täällä aiemmin Helsingin Sanomissa ilmestyneiden kirjoitusten innoittamana niitä ongelmia joita liittyy julkisen tiedon saatavuuteen Suomessa. Asia ei ole kadottanut ajankohtaisuuttaan. HS:n mielipidepalstalla ilmestyi 24.9.2010 Sari Voutilaisen kirjoitus "Kalliisti kootut tilastot lepäävät tutkijoiden ulottumattomissa", jossa hän tuo konkreettisten esimerkkien avulla tutkijoiden vaikeuksia tehdä tutkimusta Suomessa.

Onko järkevää, että tutkimusaineiston käyttöön tarvitaan kymmeniä kommentointipyyntöjä, sähköposteja ja puhelinkeskusteluja, ja että tämä prosessi voi kestää vuosikausia, tässä tapauksessa hyvässä lykyssä 3-4 vuotta mutta ehkä vieläkin pidempään. Vuotilainen toteaa: "Päivänselvää kuitenkin on, että rahoitettu hanke ennättää päättyä ennen kuin aineisto on saatu muodostettua."

Voutilainen tiivistää sanomansa seuraavasti: "Olisi enemmän kuin tarkoituksenmukaista, että olemassa olevia, miljoonia maksaneita ja pitkään seurattuja aineistoja pystyttäisiin joustavammin käyttämään myös uusiin tutkimusaiheavauksiin."

Hyvin todettu! Kun kerran tutkimus - ja eritoten huippututkimus - on modernin yhteiskunnan kehittymisen ja selviämisen elinehto, miksi sitten hyväksytään tilanne jossa tutkijoiden ei anneta tehdä työtään vaan sitä hidastaa kaiken maailman tarpeeton ja keinotekoinen byrokratia, joka ei hyödytä ketään?

Aiheesta jatkoi HS:n mielipidepalstalla Arpo Aromaa 28.9.2010 otsikolla "Verovaroin kerättyjen julkisten tietojen pitää olla maksuttomia" ja nostaa esille Tilastokeskuksen, jonka tietojen luovutuksesta perimät "hinnat ovat kohtuuttoman korkeat apurahavetoisille tutkijoille".

Aromaalla on hyvä esimerkki aineistojen yhdistelyä hyödyntävän tutkimuksen merkityksestä: "Tutkija ei yhdistä tietoja uteliaisuuttaan vaan hankkiakseen välttämättömät tiedot sairastumisesta ja sen mahdollisista syistä. Ilman tällaisia tutkimuksia emme vieläkään tietäisi, että tupakointi on haitallista."

Aromaa toteaa ytimekkäästi: "Verovaroin kerättyjen julkisten tietojen pitää olla maksuttomia. Ei ole viranomaisten asia arvioida, onko käyttötarkoitus hyvä vai huono. Tietosuojaa ja niin sanottuja eettisiä näkökohtia koskevat tulkinnat pitää muokata sellaisiksi, että ne eivät haittaa tarpeellisten tutkimusten tekemistä. Viranomaisen asia ei ole synnyttää vuosien lupa- ja selvityskierrettä."

Asiaan liittyy myös Sitran tilaama tuore selvitys "Kuinka parantaa tutkimus- ja arviointitiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa?" Loppupäätelmät eivät sinänsä kyllä olleet yllättäviä tai edes erityisen uraa-uurtavia: "Yhteenvetona voi todeta, että kaikista maista on löydettävissä käytäntöjä, joista Suomen kehittämistyössä on opittavaa."

Asiaa sivuaa myös toinen Sitran työnäyte, vierailuraportti otsikolla "Valtion konserniohjaus ja -johtaminen Tanskassa ja Ranskassa".

Tässäkään ei ollut mitään erityisen ihmeellistä, mutta ehkäpä seuraava fraasi on avaimena parempaan johtamiseen tulevaisuudessa: "horisontaalisen kulttuurin systemaattinen edistäminen". Mitä tämä käytännössä tarkoittaa on juuri sitä mitä yllä mainituissa yleisönosastokirjoituksissa peräänkuulutetaan: toimintamallia jossa on jotain järkeä kokonaisuuden näkökulmasta.

Niin kuin usein, on selvää mitä tarvitsee tehdä. Nyt vain pitää tehdä.