Ole luonani aina

Kazuo Ishiguron vuonna 2005 julkaistu romaani Ole luonani aina on tinkimätön kuvaus toisaalta siitä, mitä ihmiset ovat valmiita tekemään terveytensä eteen, ja toisaalta siitä, millainen elämä on jos se on etukäteen käsikirjoitettu ja sen vaihteet tiedossa. (Kovin paljon enempää juonta en aio tässä paljastaa, Wikipediasta löytyy lyhyt juonikuvaus.)

Teos on muistelma-näkökulmaa käyttävä perinteinen romaani, joka pohtii bioteknologian mahdollisuuksia. Tieteiskirjallisuudeksi teosta on hiukan hankala luetella, pikemminkin se on yhteiskuntakritiikkiä jossa on luotu jonkin verran meidän tuntemastamme yhteiskunnasta eroava todellisuus.

Tuomalla esiin tieteiskirjallisia elementtejä kirjoittaja valottaa yhteiskunnallisia kehityskulkuja jotka myös meillä ovat näkyvissä, esimerkkinä Ylen uutinen otsikolla Tampereelle halutaan ihmisvaraosayksikkö.

Romaani on julkaistu Tammen laadukkaasta Keltaisessa kirjastossa. Teoksen keskeinen teema ei niinkään rakennu tieteis-elementille vaan ihmisyyden muodostumisen ongelmalle: millainen on ihminen joka kasvatetaan normaalisti poikkeavissa olosuhteissa normaalista poikkeavaa tarkoitusta varten?

Tästä nousee luontevasti kysymys siitä, millaisia ihmisiä me lapsistamme kasvatamme - ja siitä, mitä kaikkea olisimme valmiita tekemään tulevaisuutemme hyväksi.

Ihan ongelmaton teos ei ole - jotkin sen osaset eivät oikein tunnu sopivan kokonaisuuteen, ja kertomisessa on hiukan formaatin vikaa siellä täällä. Mutta kovin pahasti kirjailija ei hakoteille kuitenkaan ajaudu.

Parempi ehkä lopettaa tähän. Teos avasi paljon kysymyksiä joihin ei tunnu löytyvän vastauksia. Mitä on olla ihminen (tai olla jotain muuta kuin ihminen), siinäpä kysymyksiä.